Lainaa.com

Yleinen

Varokaa alamäessä -tempaus ylitti odotukset

13.12.2015, kotisanomat

Ämmänsaaren virastotalon ympärille kehkeytyi suuri joukko mielenosoittajia viikonloppuna. Mielenosoittajat halusivat varoittaa omalla elämän tyylillään nykynuorisoa luisumasta alamäkeen, josta on hidas ja vaikea palata yhteiskunnan vaatimalle elintasolle.
Alkoholistit, huorat, viinankeittäjät, taksikuskit sekä pienpuolueiden jäsenet heiluttivat banderolleja ja huutelivat ohikulkijoille raittiusaiheisia sanontoja ”Parempi pullo kiinni, kuin väljähtynyt viini”, ”Ennen kuin maksat laskusi, tyhjennä taskusi”, ”Jos annat ilmaiseksi, muista turvaseksi”.
Mielenosoitus keräsi runsaasti viranomaisia paikalle ja osa mielenosoittajista sai maistaa pippurisumutteesta ja pampusta, intouduttuaan liikaa huutelemaan ja arvostelemaan virkavallan uutta pipomallia, jossa on kania muistuttava keltainen heijastin.
Useat ohikulkijat pysähtyivät myös katsomaan, kuinka mielenosoittajat söivät grillimakkaraa ilman sinappia. Elämän kolhut ovat vieneet jo sinapinkin makkaran päältä, todettiin yhteistuumin mielenosoittajien suusta.

Mielenosoittaja heiluttelee "Varokaa alamäessä" -kylttiä julistaen raittiuden sanomaa ohikulkijoille.

Mielenosoittaja heiluttelee ”Varokaa alamäessä” -kylttiä julistaen raittiuden sanomaa ohikulkijoille.

 


Yksi vastaus

  1. Sakari sanoo:

    Tämä on todella aiheellinen uutisointi Koti-Sanomilta. Tämähän selkeyttää paljon työvoimatoimiston kuntoutusasiakasyhteistyöryhmien toimintaa, kun potilaiden yleisimmät toiminnalliset haitat voidaan lukea täältä Koti- Sanomista. Suoranaisen kuntoutusasiakkaan ei näin ollen tarvitse itse kaikkea kertoa selviytymisestään; ja viranomaiselta säästyy runsaasti aikaa mm. kuntoutusten teemailtoihin, joissa voi sitten rauhallisessa ja kiireettömässä toimintaympäristössä, testata esin. alkoholin vaikutusta omaan työnkykyynsä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *