Yleinen

Aktiivimallin puolukkasaalis vei miehen terveyskeskukseen

08.10.2019, kotisanomat

Suomussalmelainen mies poimi viime viikon räntäsateessa puolukoita yli kolme kiloa rohmulla. Räntäsade, ruosteinen rohmu ja rikkinäiset kumisaappaat saattoivat miehen lopulta terveyskeskukseen tippahoitoon.

Aktiivimallin mukaan mies oli poiminut eräälle marjayhtiölle puolukoita ja palkaksi hän sai litran suolanestettä terveyskeskuksessa ja marjayhtiöltä työtodistuksen tehdystä työstä.

Pääministeri Rinteen mukaan aktiivimalli poistunee tämän vuoden lopulla, joten marjayhtiöt voivat käyttää vielä hyödyksi työttömiä henkilöitä esimerkiksi marjanpoimintaan, satoi räntää tai ei, marjakausi jatkuu lumentuloon saakka.

Kainuussa aktiivimallin marjanpoimijoita oli elokuu 2019 tilastojen mukaan hieman yli 200 henkilöä. Kuntararajan itäpuoliskolla osa marjanpoimijoista on lähtenyt jo lumilapion kanssa aamulla puolukanpoimintaan turvatakseen perheen toimeentulon. Puolukkasato on Kainuussa ollut hyvä.

Aktiivimallin marjanpoimija joutui tiputukseen terveyskeskukseen.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *