Formula 1 VPN-Suomi

Arkisto heinäkuu 2015

Yleinen

Juntusrannan asukasluku nousee lomakautena huimasti

21.07.2015, kotisanomat

Etelästä änkeävät kesäasukkaat runsauttavat Juntusrannan asukaslukua noin 30 henkilöllä kesä- elokuussa. Tämä näkyy varsinkin paikallisen K-kaupan jäätelötiskillä ylimääräisenä jäätelön myyntinä. Oluen tai makkaran myynnissä ei ole havaittavaa eroa, onko kesäasukkaita vai ei. Viranomaisia Juntusrannan kesäasukkaat eivät ole vaivanneet – rajavartiosto on pitänyt jopa nuotiopaikkaa eräällä levikepaikalla odotellessa Juntusrannasta Ämmänsaareen kulkijoita, joita voisi puhalluttaa; mutta kun …

Yleinen

Ravustuskausi aiheuttaa maksakirroosia

21.07.2015, kotisanomat

Alkava ravustuskausi aiheuttaa Kainuussa normaalia enemmän maksakirroosia, todetaan paikalliselta terveysasemalta. Rapujuhlissa runsaasti ja pitkäaikaisesti nautittava valkoviini pakkaa perinteisesti muuttumaan alkuillan ilon ja juhlan tuoksinnassa auton peräkontista haettavaan koskenkorvaan tahi muuhun väkevämpään  alkoholituotteeseen, jonka runsaan käytön myötätunnolla syksypuolella terveyskeskus täyttyy maksakirroosioireisista henkilöistä. Terveyskeskuslääkäri kehottaa kuntalaisia nauttimaan rapujuhlissa raikasta lähdevettä tai ravistettua hanavettä tahi korkeintaan pari pikarillista …

Yleinen

Veturin siirtoa vaaditaan Jalonhelmen rantabulevardille

16.07.2015, kotisanomat

Ämmänsaaressa kiertävä adressi vaatii, että Jalonkadun ja Kyröntien risteyksessä rötköttävä vanha veturi siirretään Jalonniemeen, Jalonhelmen rantabulevardille. Adressiin kerättiin viikon aikana 14215 nimeä. Tarvitaan vielä viisi nimeä, jonka jälkeen adressi toimitetaan kunnanjohtajalle jatkotoimenpiteitä varten. Adressi löytynee Humulan parkkipaikalta loppuviikosta. Veturi on elänyt aikansa paikallaan, eikä ole tarkoitus, että turistit kääntyvät Puolangan suuntaan vahingossa veturia ihastellessa – …

Yleinen

Viimeisetkin suunnistajat löytyivät Rastiviikon jäljiltä

16.07.2015, kotisanomat

Viikko sitten päättynyt Kainuun Rastiviikko Suomussalmella onnistui yli odotusten ja nyt viimeisetkin suunnistajat löydettiin metsiköstä hyvävointisena. Olivat eksyneet neljännellä rastilla ja viettivät viisi päivää hortoillen pitkin metsiköitä, ilmeisesti käyneet jo Kuusamon puolellakin suunnistamassa. Hengenpitimeksi olivat tappaneet poron, mikäli verisistä paidoista ja karvoista voi päätellä. Eksyneitä suunnistajia oli kolme, jotka edustivat kattavasti eteläistä Suomea. Suunnistajat olivat …

Yleinen

Muoti-ilmiö: Synnyinkotiin palataan synnyttämään

16.07.2015, kotisanomat

Suomussalmella kunnan väkiluku lisääntyy varsinkin keväisin hetkellisesti, kunnes yhtäkkinen notkahdus tapahtuu väkiluvussa jälleen; tämä luonnoton ilmiö tapahtuu muoti-ilmiön vuoksi, joka juontaa juurensa syvälle Kainuun perimmäisiin reunakyliin; entiset kuntalaiset palaavat kotikonnuilleen synnyttämään suomussalmelaisen lapsen ja hetken päästä palataan jälleen takaisin Etelä-Suomen työllisyysmarkkinoille. – Tulin synnyttämään jo kolmannen lapsen tänne Suomussalmelle. Tuonne pötkäytin hetekan pohjalle vantteran pojan. …

Yleinen

Kesäjuhlat sotkevat paikallisten arjen käytön

16.07.2015, kotisanomat

Useat eri kesätapahtumat Suomussalmella ja lähikylissä saavat paikallisten juhlijoiden päät sekaisin – mihin mennä? Ollako rokkijuhlilla vai veisaamassa virsiä eri lahkolaisten kanssa,  muodostuu useille henkilöille ylipääsemättömäksi ongelmaksi. Osa juhlijoista on kääntynyt terveyskeskuksen puoleen, koska päätös, mihin juhlaan osallistua, on alkanut ahdistaa; kesäteatterissakin pitäisi käydä – siinä menee äkkiä arjen toimettomalta henkilöltä pasmat sekaisin. Mansikan poimintakin …

Yleinen

Kirkonkylällä ei juhlita hissimatkoilla

06.07.2015, kotisanomat

Kansainväliset tutkimukset hississä matkustamisessa eivät hetkauta Suomussalmen Kirkonkylän Hissimatkustajat ry:ta kovinkaan paljon. Vuonna 2003 perustettu Kirkonkylän Hissimatkustajat ry tekee matkoja lähikaupunkeihin, jossa rampataan kerrostalosta toiseen eri hisseillä nousten ja laskeutuen. Ovatpa pitäneet kerhon syntymäpäiviäkin eräässä suuremmassa tavarahississä, josta on muistona porttikielto kyseiseen yhtiöön. Kansainvälisessä tutkimuksessa väitetään, että suomalaiset eivät ole sosiaalisia ihmisiä hississä. Tähän ei …

Yleinen

Ilmavoimat harjoitteli Ämmänsaaren pommitusta

04.07.2015, kotisanomat

Ämmänsaaren yläpuolella koettiin lauantaiaamuna pörinää. Ilmavoimat harjoitteli Ämmänsaaren pommitusta kuvitellen sen olevan vihollisen kaupungin. Harjoitus käytiin lävitse vuokratuilla vesitasolentokoneilla. Lentokoneista pudotettiin vesipusseja, joita rojahteli pitkin kylää osumatta kuitenkaan mihinkään merkittävään kohteeseen. Ainoa osuman saanut oli Osulan kievarin parkkiruudussa oleva Elite-merkkinen henkilöauto, joka ruttaantui vesipussin osumasta lunastuskuntoon. Ilmavoimat korvaa sattuneet vahingot. Pommitusharjoittelulla haluttiin testata reserviläisten tarkkuutta, …

Yleinen

Raatteeseen etsitään ”raatoja” tien varteen makailemaan

02.07.2015, kotisanomat

Syksyn performanssiesitykseen etsitään Raatteentien varteen makailemaan ”kuolleita venäläisiä”. Asut tulevat työnantajan puolesta sekä yksi vissypullo ja sääskimyrkky. Raatteentielle tarvitaan 12000 henkilöä makaamaan liikkumattomana kolmeksi tunniksi. Performanssiesityksellä halutaan tuoda esiin inhimillinen kärsimys, venäläisten ylimielisyys ja tietämättömyys suomalaisesta sisusta. Valekuolleiden päälle palokunta levittää valkoista paperijauhetta lumeksi. Esitykseen linja-autokuljetus Ämmänsaaren linja-autoasemalta tasatunnein elokuun alkupäivinä, asiasta tiedotetaan myöhemmin tarkemmin. …

Yleinen

Venäjän ihmisoikeuslähettiläs haluaa Suomussalmen ottavan yhteyttä etyj-kokoukseen

02.07.2015, kotisanomat

Venäjän ihmisoikeuslähettiläs Konstantin Dolgov ei ymmärrä, miksi Suomussalmi ei ota kantaa Helsingissä pidettävään Etyj-kokoukseen Venäjää puolustaakseen. Dolgov on pitänyt Suomussalmea rehellisenä kuntana, venäläiset ovat viihtyneet kunnassa ja jättäneet kuntaan ruplia reppukaupalla. Suomussalmen kuntaviiriä on Venäjällä suunniteltu jopa postimerkkiin ihmisoikeuden ja marjanpoiminnan puolesta. Suomussalmen kunnan toivotaan ottavan yhteyttä Etyj-kokoukseen ja kertovan, että venäläiset pakotelistalla olevat henkilötkin …

Yleinen

Mopoautot kokoontuivat torille

02.07.2015, kotisanomat

Ylä-Kainuun mopoautoilijat kokoontuivat tiistaina torille esittelemään kulkuneuvojaan. Tapahtuman järjestäjä Eikka Heikkinen kertoi, että hän on jo pikkupojasta asti haaveillut mopoautosta, mutta ooppelit ja muut ruostetta keräävät kulkuneuvot veivät hänen sydämensä – toisaalta mopoautoja ei ole kovin pitkään näkynyt Kainuun korpiteillä kaahailemassa. Torille ahtautui kymmeniä mopoautoja, joista osa oli viritetty sellaiseen kuntoon, että poliisin yllätysratsiassa puolenkymmentä …

Yleinen

Ydinvoimalan paikkaa etsitään Juntusrannasta

02.07.2015, kotisanomat

Pyhäjoen ydinvoimalan rakentamispäätöksen lojuessa jossakin ministeriön laatikon pohjalla on alettu tutkimaan mahdollisuutta rakentaa ydinvoimala Juntusrantaan. Etuna on Venäjän rajan läheisyys, kaikenlainen säteilevä töhkä saadaan nopeasti Venäjän puolelle, toisaalta kriisin syntyessä venäläisten ei tarvitse hyökätä koko Suomen läpi Pyhäjoelle asti puolustamaan ”oikeuksiaan”, vaan voivat pysähtyä Juntusrantaan, josta on kokemusta vuodelta jo 1939 – 1940. Kunnanhallituksessa ollaan …

Yleinen

Kaenuun pottu pian lähikaupoissa

02.07.2015, kotisanomat

Suomussalmella Jukolan kasvinviljelylaitoksella kehitetty perunalajike Kaenuun pottu (Solanum Kaenuu potatos) tulee myyntiin lähiaikoina. Uusi perunalajike kestää hyvin kurjuutta, näivettyneisyyttä sekä yksinäisyyttä ja on kehitetty eri toten kainuulaiseen ilmastoon ja ympäristöön sopivaksi. Kaenuun pottu maistuu arktisen mehukkaalta, mutta myös aistittavissa kitkeryyttä ja katkeruutta. Voi syödä kuorineen päivineen, mutta muotonsa ansiosta myös on kuorimakelpoinen. Jukolan kasvinviljelylaitoksella kehitetty …

Yleinen

Ambulanssi ylityöllistetty juoppojen kuskaamiseen

02.07.2015, kotisanomat

Ambulanssi kerää jatkossa viikonloppuisin kaikki juopot ja retkut terveyskeskuksen eteiseen odottamaan jatkokuljetusta Kainuun keskussairaalaan kuorma-autolla. Ambulanssiväki on turhaantunut jatkuvien alkoholistien ja räkänokkien kuljettamiseen sinne sun tänne. Jatkossa päihdeongelmaiset siirretään yhdellä kertaa jatkohoitoon Kajaaniin, jos on tarvetta. Kuljetukseen on viikonloppuisin varattu kunnan kuorma-auto, jonka lavalla siirto tapahtuu. Arkisin kuljetukset tapahtuvat Kajaaniin joko jäteauton säiliössä tai kotihoidon …