Yleinen

Silmälaseja Sri Lankaan ja tekohampaita Venäjälle

23.01.2014, kotisanomat

Suomussalmelaisten lahjoituksille ei ota loppua, paikallinen silmälasiliike lahjoitti nipun silmälaseja, joita vuosien aikana ei ole saatu myydyksi yrityksestä huolimatta sekä asiakkaiden lahjoittamia silmälaseja, mutta myös eläkeläiset tempaisivat työväentalolla keskiviikkoiltana ja lahjoittivat vanhat tekohampaansa vietäväksi Venäjän babuskoille – tekohampaita kertyi mittavat 12 kiloa yhdeltä istumalta eli noin 62 leukaluuta niin ylhäältä kuin alhaalta. Kyllä Venäjällä kärsii syödä muutakin kuin vaaleata leipää ja ikenillä järsiä punajuurta tämän tempauksen jälkeen.

Tekohampaat kuljetetaan lähiaikoina Kostamukseen, josta ne jaetaan paikallisen mafian toimesta halukkaille babuskoille – osa tekohampaista joudutaan jättämään tullimiehille tullimaksuna.

Suomussalmelaiset ovat innokkaina tempautuneet mukaan auttamaan muita hädänalaisia ihmisiä sukupuoleen, rajaan kuin tilipussiin katsomatta.

Pikalahjoitusta harkitaan Sotsin olympialaisiin, jossa hyppyrimäen alamäestä puuttuu vielä lumi. Paikallinen KTK on valmiina sora-autoilla lähtemään Sotsiin lunta kuskaamaan, jos pyyntö tulee lähipäivinä, kuten olettaa saattaa. Presidentti Putinille on asiasta informoitu, jotta Suomusalmella ollaan valmiita auttamaan punaista jättiläistä hädän hetkellä – eikä muistella menneitä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *