Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Seurakunnat myyvät omaisuuttaan – paitsi Suomussalmella

13.01.2015, kotisanomat

Tiukka taloustilanne ja runsas kirkosta eroaminen on saanut luterilaisen kirkkomme havahtumaan käteisen puutteesta. Kainuun kunnista kaikki muut seurakunnat myyvät metsää, osakkeita ja kultavarantojaan vähemmäksi, paitsi Suomussalmi.
Suomussalmella vaihdetaan ainoastaan kolehtihaavi pienempään käytettyyn, jossa on maksukorttimahdollisuus.
Ihmisillä ei ole enää antaa käteistä kolehtihaaviimme. Maksukortteja on siitäkin edestä rahapussit pullollaan. Todetaan Suomussalmella.
Muiden kirkkokuntien vauras ja tuhlaavainen, jopa fariseusmainen elämän tapa on koitumassa heidän kärsimysnäytelmäksi; siinä on Usko vielä lujilla, kun tekee kylmän kirkkopihan lumityöt yksin, palkatta ja turhaan.
Suomussalmi uskoo, että uudistumalla eli myymällä synninpäästöjä kohtuuhintaan katolilaisittain selvitään laman yli, eikä tarvitse kajota veroparatiisin, Jerseyn saaren kultavarantoon.
Jos seurakunnan lampaat eli ihmiset tietäisivät mikä työ on ollut haalia vuosisatojen saatossa omaisuutta kirkolle, moni olisi ihmeissään. Yhden kultaharkon eteen on saanut kolehtihaavi heilua satoja kertoja, siinä on suntiolla ollut jännetuppitulehdus kädessä useamman kerran. Suntio ärähtää kirkonportailla tökkien toimittajaa kolehtihaavilla kauemmaksi.


2 vastausta

  1. Sakari sanoo:

    Kun seurakunnissa pelataan korttia, niin silloinhan yleensä on risti valttia. Tietenkin, jos esimerkiksi suntiot joutuvat jatkamaan diakonin työtään, esimerkiksi alkoholisoituneiden työttömien tahi heidän lähiomaistensa parissa, ellei kotihommia lasketa, niin totta kai seurakunnan kannattaa taloudestaan tiukasti kiinni, tuhlaajapojan maineen välttääkseen. Joulukuusista sen verran, jotta jos kerran seurakunta antaa asujaimiston ottaa omasta metsästä halkoja omaan käyttöönsä, niin onko ne välttämättä nostettava pirttiin kuivamaan, monesti vieläpä vapahtajan syntymä-päivänä

  2. Jukka sanoo:

    Ekokuntana voisiko harkita hautapaikkojen kierrätystä. Siitä ei varmaan sen kummempaa kustannusta. Tai jotakin voisi periä kuolinpesältä. Tuhkat. Ja 975 euroa per kylmennyt lärvi. Sijainti geokätkönä. Siitä nuoriso tykkää ja peukuttaa. Hautakiven päivitys Facebookissa.
    Vaatetus Simon ”Vaatehuoneen” hintaan. Kaksneljäysi pukeutumisesta. Ei harso paljoa maksa, eihän.
    Kalu-Antilta puupalttoo päälle.
    Tämän koko konseptin voisi arvoisa kirkon talousjohtaja ottaa vinkkinä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *