Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Rajalla avoimet puomit

26.03.2014, kotisanomat

Suomussalmen rajavartiosto esitteli toimintaansa samalla viettäen vajaata 100. vuotispäivää. Puomit rajalla pidettiin auki, mutta tunkua Venäjän puolelle ei ollut, kukaan ei yrittänyt edes metsikön kautta Venäjälle.

Rajavartiosto olikin hieman hämillään kuntalaisista, eikö todellakaan ketään kiinnosta käydä ”rajan tuolla puolen”. Venäläiset odottivat pakkien kanssa rajan takana. Pakeissa oli nuotiolla lämmitettyä teetä – vaan ei suomalaisia näkynyt. Yksi sikakin oli vanhalta kolhoosilta teurastettu suomalaisille rajanylittäjille, mutta syömättä jäi sika ja tee juomatta.

Rajavartiosto esitteli myös vanhaa helikopteria, joka oli hankittu muutama vuosikymmen sitten. Helikopteria lensi paikallinen stuntman, koska ei ollut takeita, että kopteri pysyy  ilmassa – varalta paikalla oli myös Koukku-Koposen nosturiauto, ellei kopteri pysy itsestään ilmassa.

Vanhalla rajavartioasemalla esiteltiin myös aseita, joita on käytetty aikoinaan luvattomasti rajan läheisyydessä liikkujiin, mm. pitkä lapinleuku, joka oli vieläkin veressä, konepistooli, jonka lipas oli tyhjennetty erääseen marjanpoimijaan Juntusrannan Lehtovaaran maisemissa sekä tietenkin rajamiehen tappokirves, jolla on uhiteltu useita rajanylittäjiä kääntymään takaisin Venäjän puolelle.

Rajavartiosto esitteli myös työntekijöitään; paikalle oli saapunut enemmän työttömiä ja lomautettuja rajavartioita kuin työssä käyviä, joten pientä sanakopuakin syntyi, kuka sai ajella lumikelkalla ”pilistä” rajavartioasemaa ympäri.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *