Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Raate tutuksi -suunnistajat eksyivät rajan taakse

02.07.2014, kotisanomat

Viime viikolla perinteinen Raate tutuksi -suunnistuskilpailussa neljä osallistujaa eksyi ilmeisen vahingossa Venäjän puolelle, jossa hökälehtivät suorin tein kartta kourassa paikallisen rajavartiolaitoksen pihalle – luulen sitä Raatteen vartioasemaksi.

Suunnistajat olivat puolankalaisia, joten olikin oletettavaa, että jotakin tällaista tulisi tapahtumaan ihmeteltiin Raatteen Portissa kisaisäntien toimesta.

Pienen selittelyn jälkeen puolankalaiset suunnistajat ohjattiin takaisin Suomen puolelle AK-47 saattelemana. Jälkipuinti käydään rajavartiolaitosten kesken sekä Suomen käräjälaitoksen. Puolankalaiset olivat ihmeissään eksymisestään rajan taakse, heidän mielestään heille oli annettu väärä maantiekartta kouraan ja rastitkin oli merkitty kuin linnunpaska kartalle.

Puolankalaiset ovat kovia selittelemään munauksiaan. Todettiin kisatoimistosta.


Yksi vastaus

  1. Sakari sanoo:

    ” Kuljen eksyksissä” -jenkka tunnetaan myös suunnistajan jenkkana, joten liekö eksyneet luulleet saavuttaneensa tavoitteensa, elikkä lähimmän anniskeluravintolan pihan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *