Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Puolanka kärsii terhakoista siittiösoluista

23.11.2016, kotisanomat

Puolangalla havahduttiin siihen, että yli 31 % kuntalaisista on yli 64-vuotiaita, väestökato ollut armoton 1980-luvulta lähtien. Kuntalaisia ei yksinkertaisesti sikiydy tarpeeksi, joten jotain radikaalia olisi tehtävä, jotta kunta säilyy itsenäisenä ja asuttuna. Puolanka harkitsee vakavissaan muutaman sadan pakolaisen vastaanottamista kuntaansa.

Puolankalaisten miesten siittiösolut ovat biologisesti kuolleet; ikä, sairaudet ja poliittinen kähmintä ovat vieneet puolankalaisten siittiösolujen elinmahdollisuudet. Naisia riittäisi, mutta heidän raskaustoiveensa on yhtä tyhjän kanssa.

Ainoa järkevä tapa saada uusia puolankalaisia on tuoda vikkeliä ja terhakoita siittiösoluja vaikka ulkomailta.

Puolanka painii vaikeiden asioiden edessä; kunnassa on avoinna neljä työpaikkaa, ulkomaalaisia tulijoita riittäisi linja-autolasteittain, tyhjiä asuntoja löytyisi ja valtiolta heruisi rahaa säkkikaupalla, mikäli uskallettaisiin tehdä positiivisesti sikiäviä päätöksiä.

Käykö kunnanvaltuusto keskustelun terhakoiden siittiösolujen puolesta vai pyyteettömän avuntarvitsijoiden auttamiseksi. Puolanka ei ole pyytänyt apua suomussalmelaisilta asiassa.


Yksi vastaus

  1. //Sakari sanoo:

    Jos siittiöt saavat turvapaikan Puolangalta, niin siittiöiden lahjoittajien kannattaisi hankkia suojatyöpaikka ruokkojen maksun varmistamiseksi; esim. Savosta. Niin ne monet suomussalmelaisetkin tekevät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *