Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Pohjois-Koreasta vieraita Kirkonkylälle

01.01.2014, kotisanomat

Pysähtyneisyyden ja iänikuisen jähmettyneisyyden valtakunnasta Pohjois-Koreasta saapuu ensi viikolla arvovaltaiselta kuullostava vierailijaryhmä kenraaleineen Kirkonkylälle tutustumaan suomalaiseen ajan ja paikan pysähtyneisyyteen.

Pohjois-Korea tunnetaan Suomussalmella ainakin Autoliiton GT-kartalta. Tiedetään, että siellä ei leivän päälle löydy voita, eikä heidän laaja- ja avarakatseinen näkökanta eurooppalaiseen, saatikka suomalaiseen ja suomussalmelaiseen imagoon sovi.

Pohjois-Koreassa on kuultu Suomussalmen Kirkonkylästä ja sen pysähtyneisyydestä. Nyt saapuva valtuuskunta, jonka matkan maksaa Euroopan Unionin harkinnanvaraisen sosiaalituen rahasto, haluaa henkilökohtaisesti tutustua paikkaan, joka muistuttaa Pohjois-Koreaa – Suomussalmen Kirkonkylä.

Jää nähtäväksi, pettyvätkö korealaiset vieraat Kirkonkylän kulttuuriantimiin sekä vilkkaaseen liikenteeseen, ihmettelevätkö potkurien ja mummojen paljoutta ja lihavuutta sekä Wanhan Kalevan RAY-peliä, joka ylväänä seisoo ravintolan perällä kuin itse Ukko-Jumala.

Kunta ei rahoita, ei syötä, eikä kuljeta pohjoiskorealaisia vieraita. Kylän taksit ovat kuulemma varattu kyseisenä vierailuajankohtana, joten jää nähtäväksi, miten korealaisryhmä pääsee Kuusamon linja-autosta Ämmänsaaren linja-autoasemalta jatkamaan matkaa Kirkonkylälle.

Matkanjohtajana toimii itämaisen kulttuurin vinouden tutkijana toimiva Ah-Teri Helsingistä. Kylän pinnassa saattaa vierailuajankohtana näkyä pikku-ukkoja paraatipuvuissa, joita ei pidä mennä heittelemään lumipalloilla.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *