Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Pitämältä löytyi saksalaisbunkkeri

03.10.2015, kotisanomat

Pikkupojat löysivät Pitämältä perjantai-iltana vanhan koskemattoman saksalaisilta jääneen bunkkerin vuodelta 1943. Bunkkerista löytyi mm. kolmen vainajan jäänteet, joista yhdestä ehti paikallinen pystykorvauros viedä sääriluun mennessään.
Bunkkeri olisi todennäköisesti jäänyt lasten salaisuudeksi, ellei siellä olisi ollut konjakkia, joka maistui 10-vuotiaille pojille sen verran maittavasti, että lähellä olevasta kerrostalosta ihmeteltiin älytöntä möykkäämistä ja ”Heil Hitler” -huutoja. Poliisin käydessä paikalla paljastui karmiva salaisuus puuttuvine sääriluineen.
Pikkupojat saivat kotona nuhtelut ja tuppivyötä sekä vanhemmat sen jälkeen rikesakon lievästä pahoinpitelystä.
Bunkkeri on suljettu toistaiseksi ennen tarkempia viranomaistutkimuksia. Pikkupojilta saadun tiedon mukaan bunkkerissa olisi ollut konjakkia enemmänkin, korikaupalla.

Saksalaisbunkkeri sisälsi runsaasti konjakkia, jota pikkupojat ehtivät tyhjentää toista pulloa ennen viranomaisten paikalle saapumista. Siihen loppui "Heil Hitler" -huudot ja kotona tuli selkäsauna ja vanhemmille sakot lievästä pahoinpitelystä.

Saksalaisbunkkeri sisälsi runsaasti konjakkia, jota pikkupojat ehtivät tyhjentää toista pulloa ennen viranomaisten paikalle saapumista. Siihen loppui kännissä ”Heil Hitler” -huudot ja kotona tuli selkäsauna ja vanhemmille sakot lievästä pahoinpitelystä.

 


Yksi vastaus

  1. Sakari sanoo:

    Viranomaisen varmaan tutkivan konjakin ”laadun” aikamaan; varsinkin, jos Alko ei satu olemaan auki tarkoitukseen sopivalla hetkellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *