Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Pikku Kakkonen ei näy Suomussalmella

02.07.2014, kotisanomat

YLEn lähettimissä on pitkin kevättä ollut häiriötä parhaimpaan Pikku Kakkosen TV-katseluaikaan. Useat järjestöt, lapsiperheet, yritykset ja jääkiekkojoukkueet ovat tuohtuneita siitä, että Pikku Kakkonen näkyy TV:stä joko lumisateena tai sitten ei ollenkaan. Hyvät piirretyt, Ransu, Nalle Luppakorva, Pelle Hermanni ja Nukkumatti on jäänyt katsomatta. Suomussalmella alkaa mitta olla täynnä – joko Pikku Kakkonen näkyviin tai kerätään taas jonkinlainen valtuuskunta Helsinkiin YLEn pihalle möykkäröimään.

YLE ei osaa kertoa vikaa, miksi Pikku Kakkonen ei näy Suomussalmella kunnolla. Ehkä vika löytyy lähettimen mastosta, jossa ainakin keväällä oli harakan pesä, eikä sitä haluttu hävittää siellä olevien munien johdosta.

Vika korjaantunee jos harakka lähtee muille maille – toisaalta kukaan ei estä, jos harakka häviää ”luonnollisesti”. Pesäkin voi näin ollen katsoa hylätyksi ja sen voi hävittää, todetaan YLEn konttorilta.


Yksi vastaus

  1. Sakari sanoo:

    Jos Pikku Kakkonen ei näy, niin silloinhan voi mennä vaikka baariin katsomaan isoa kolmosta, jottei pääse syrjäytymään samanhenkisistä lajitovereista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *