Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Piispajärvelle halutaan suojatie

30.06.2014, kotisanomat

Piispajärveläinen valtuuskunta kävi möykkäröimässä kunnantalon edessä varhain maanantaiaamuna banderolleja heilutellen pienessä vesisateessa vaatien kunnanjohtoa puuttumaan vakavaan turvallisuusriskiin: Piispajärveltä puuttuu suojatie.

Suojatielle ei ole tarkemmin määritetty paikkaa, mutta mieluummin viitostien yli, kun muualta ei löydy asfalttia.

Tämä on statuskysymys. Onhan muillakin kylillä suojateitä, mutta meillä ei. Siksi on tärkeää, että saamme sen – jos kunta ei osallistu kuluihin, ostamme itse maalin ja maalaamme suojatien jonnekin. Uhosivat piispajärveläiset uhmakkaina vesisateessa.

Toimittajan mainitessa, että kunnantalo on kuukauden kiinni, eikä siellä ole ketään asiasta päättävää töissä, vaan ovat lomalla, heltisi usean piispajärveläisen tunnekuohu pintaan.

Sitten mennään Osulan Kievariin ja ostetaan menomatkalla maalia.

Valtuuskunta poistui tilataksilla Osulan Kievarin tiloihin. Banderollit jäivät kunnantalon nurkalle nuhjaantumaan. Nähtäväksi jää, tuleeko Piispajärvelle suojatie.


Yksi vastaus

  1. Sakari sanoo:

    Kyllä Piispajärveläisten pitäisi saada haluamansa suojatie, sillä jos muut Piispajärveläiset ottavat valtuuskunnasta mallia, ja menevät myöskin rohkaisuryyppyjen jälkeen petraamaan Osulan kievariin liikenneturvallisuuttaan, niin siinähän voi käydä lopuksi niin, että runsaan asiakasmäärän lisääntymisen johdosta Osulan kievari joutuu teippaamaan kabinetin lattiaan suojatien sekä tarjoilijoille, että loppuillasta asiakkaitaan autoon kohteliaasti ohjaileville taksikuskeille. KotiSanomat varmaan ilmoittaa aikanaan ratkaisun meille lukijoille mainitusta suojatieasiasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *