Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Pankkien yhdistyminen tuo puolankalaisille suomussalmelaisten velat

22.04.2016, kotisanomat

Suomussalmella juhlittiin viikonlopulla rankasti pankkien yhdistymistä ja puolankalaisten sinisilmäisyyttä. Väli-Kainuun pankki aloittaa toimintansa reilun vuoden päästä yhdistäen Puolangan kaikki kuusi pankkia ja Suomussalmelta 4 – 5 pankkia.

Puolankalaisten lukutaidottomuudesta johtuen he eivät huomanneet pankkien yhdistämisallekirjoitustilaisuudessa tekstiä, jossa mainittiin, että suomussalmelaisten ongelmavelat siirtyvät puolankalaisten maksettavaksi. Toisaalta Suomussalmi kuittaa puolankalaisten korkotuotoista oman prosenttinsa Suomussalmen Kirkonkylän kehittämiseen eli pääasiassa katuvalojen uusimiseen kunnalle annettavan halpakorkoisen lainan kautta.

Tilanteen selvittyä puolankalaisille allekirjoitustilaisuuden jälkeen, tilanne äityi sen verran lämminhenkiseksi, että paikalla ollut poliisipartio kokeili uutta lakritsille tuoksuvaa pamppua puolankalaisiin hyvällä menestyksellä. Lakritsin hajun laannuttua ja tilanteen rauhoituttua hieman, virkavalta jätti sakottamatta puolankalaiset ohjaten heidät kotitaipaleelle turvallisesti.

Puolankalaiset joutunevat jatkossa hoitamaan pankkiasiat Ämmänsaaressa, joten heiltä odotetaan sivistynyttä käytöstä ja nöyrää asennetta.


3 vastausta

  1. Heimo sanoo:

    Otto- ja panoautomaatit.
    Väliliha-Kainuun Pankki. Muutakin kuin riihikuivaa. Kirkonkylän ja kehyskuntien pönkittämiseen Kostamusta myöten.

  2. Sakari sanoo:

    Puolankalaisten poikamiesten kannattaisi perustaa ”spermapankki, josta vähäpukeiset turistitytöt voivat käydä tekemässä ”nostoja”, kunnan harkinnanvaraisen elatusavun vähentämiseksi. Ja poikamiehet rohkaisuryypyt Ämmänsaaren Alkosta, pankissa käytyään.

  3. Yritys hyvä 10 sanoo:

    Sopimushan sisälsi myös ns. yhteismetsälausekkeen. Kuusamolaisten Suomussalmelta ja Hyryltä viedyt petäjiköt siirtyy puolankalaisten korvattaviksi täysimääräisinä hongikkoina. Kuusamolaisten tyytyväisyydestä päätellen odotettavissa on lisäksi n. 7.342.671 euron tulosiirto Suomussalmelaisille metsänomistajille.

    Viimeksi Puolangalla käydessäni kaverilta katkesi käsi murtumalla. Sen aiheutti puolankalaisen käteen aikautunut kakkosnelosen reilun metrin mittainen pätkä. Se jotenkin lipesi nurkan takana kädestä osuen kamun käteen. Seuraavana päivänä Ämmässä piti pollareille vakuutella, ettei mitään oo sattunu sen kummemmin. Ei ainakaan oo olllut minkäänlaisia erimielisyyksiäkään. Terkkarista olivat vissiin juorunneet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *