Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Palokunta kävi noutamassa työntekijöitään Osulan kievarista

11.11.2013, kotisanomat

Viime keskiviikkona sattuneen palohälytyksen johdosta, jolloin paloesimies joutui noutamaan osan henkilökunnastaan paloautolla hälyt päällä Osulan kievarista viettämästä pikkujoulua, ei aiheuta jatkotoimenpiteitä.

Pieni vaatimaton tulipalon alku oli sattunut pikkupoikien huolimattomasta nuotiosta, josta ei aiheutunut minkäänlaista vahinkoa sai kuitenkin tulipaloa seuranneen yleisön mahtaviin ja raikuviin nauruun, jopa taputuksiin. Pikkujoulusta mukaan otetut palomiehet hortoilivat paloletkut kädessä kuin Buster Keaton konsanaan. Paloletku lenteli sinne tänne ja vettä valui roitonaan myös yleisön päälle – ei niinkään tulipalopesäkkeeseen. Kypärät olivat väärinpäin päässä. Osa palomiehistä oli alushousuisillaan, joka herätti kummastusta yleisössä. Yhdellä palomiehellä ei ollut edes paitaa päällä. Suurin osa palomiehistä vaikutti todellakin olleensa juuri pikkujoulua viettämässä. Paikalla käynyt virkavalta ei puhalluttanut ketään, koska tuttuja miehiähän nämä ovat, eikä ole syytä olettaa, että kalliita puhalluspillejä sen takia tarvitsisi käyttää. Tulipalo sammui loppujen lopuksi itsekseen ja väsyneet palomiehet palasivat viettämään kesken jäänyttä pikkujoulua.


Yksi vastaus

  1. Sakari sanoo:

    Toivottavasti palomiehet ovat onnistuneet sammuttamaan myös janonsa virvokkeilla, ainakin siten, ettei kukaan ole sammunut ennen janon sammumista. Muutoinhan siinä saattaisi käydä niin, että jälkisammutusta joutuisi jatkamaan seuraavana päivänä, jne. Tässä herääkin kysymys, onko itsekseen sammunut, väärin sammutettu. No hyvä sentään, kun yleisöllä oli hauskaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *