Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Osmo Räihälän tahtipuikko katkesi Työväentalon konserttisalissa

12.11.2013, kotisanomat

Suomussalmen ulkopuolellakin mainetta niittänyt säheltäjä Osmo Räihälä riehaantui viimeisessä sähellyksessä, jonka hän oli säveltänyt kunnan pyynnöstä ilman palkkiota ”Nuoruuteni Ämmänsaari –teoksesta I-osan) siihen malliin, että tahtipuikko katkesi kesken tahtipuikon säestyksen D-duuri -osiossa.

Räihälä riehui kuin empiiristä tutkimusta tehden Työväentalon esiintymislavalla luoden säkenöivällä liikehdinnällään orkesteriin sellaisen temmon ja hienhajun, että työväentalon vahtimestari joutui avaamaan ulko-ovia isommalle sekä laittamaan ilmastointilaitteet täysille. Täysi salillinen katsojia oli mykistetty. Räihälän tahtipuikon säkeneet lensivät pitkin ja poikin lavaa, innokkaimmat fanit saivat tikkuja käteen, mutta Räihälä takoi orkesteriin sellaisen vauhdin, jotta ensimmäistä viulua soittava Pertti Teeriniemi sotkeentui viulunkielen otteissa; hullaantunut yleisö ei huomannut soittovirhettä, eikä se vaikuttanut kokonaisuuteen.

Räihälän ”Nuoruuteni Ämmänsaari –teoksesta I-osa” on ansainnut esityksensä Työväentalolla. Usean encoren jälkeen Räihälä harkitsi ohi mennen, josko lahjoittaisi virastotalon seinälle yhden tahtipuikon muistoksi käynnistään, mutta muisteli nuoruuden savottaansa Ämmänsaaressa ja päätyi pitämään puikkonsa.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *