Lainaa.com

Yleinen

Nuoret avuttomia netissä roikkujia

24.03.2014, kotisanomat

Suomussalmella järjestettiin avoin keskustelupiiri koululaisille ja syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Keskustelussa kävi ilmi, että nuoret kaipaavat jotakin toimintaa, varsinkin ilta-aikaan ja viikonloppuisin – toisaalta nuoret myönsivät, että he roikkuvat netissä yöt ja päivät sekä osa myös koulupäivät – ei jaksa lähteä kouluun, kun on yö pelattu pelejä ja chattailtu nettituttujen kanssa, joita ei oikeasti edes tunneta.

Keskustelussa nuorten kanssa päädyttiin siihen, että he voisivat olla oma-aloitteisempia, tehdä itse jotakin – eikä aina vaatia. Ennen hypittiin koulussa välitunnilla hyppynarua ja leikittiin – nykyään näplätään älypuhelinta ja facebookissa on 500 kaveria – mutta yhtään kaveria ei löydy koulun pihalta, ihmetteli eräs keskusteluun osallistunut vanhempi henkilö.

Syrjäytymisvaarassa on koko kunnan nuoriso, elleivät he itse topakoidu ja ryhdistäydy – ei aina hommat anelemalla suju, jotakin olisi tehtävä itsekin. Mentävä vaikka kylään jonkun koulukaverin luokse – eikä facebookata ja nettikameralla katsoa.

Ellei kunnan nuoriso ryhdistäydy itse, turha on pitää nuorisotaloa yllä, vaan se saa purkutuomion. Tilalle tulee eläkeläisten bingohalli – ja parkkipaikka.

Nuorilta puuttuu käytännön ideat, motivaatio nostaa perse tietokoneen edestä ja lähteä ulos. Oli loppukommentti keskustelupiirille, jonka myös nuoret myönsivät ja lähettivät tekstiviestinä kavereille yhteenvedon tapahtumasta saman tien.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *