Lainaa.com

Yleinen

Myllylahden suojeluskuntalaiset kaipaavat toimintaa

02.11.2013, kotisanomat

Pimeän hämärtyessä Myllylahden tielle kokoontuivat paikalliset suojeluskuntalaiset miettimään tien käyttöoikeutta – Myllylahden tiellä halutaan kulkua rajoittaa ei-toivotuilta henkilöiltä, kuten ulkomaalaisilta ja tietyn puolueen jäseniltä sekä heidän sukulaisiltaan.

Myöhemmin ammuttiin hirvikiväärillä lepokodalla pilkkaa tyhjiin kaljatölkkeihin ja syötiin nisua. Päätettiin porukalla ruveta kyyläämään ja ottamaan autojen rekisteritunnuksia ylös sekä miettiä mahdollisia jatkotoimenpiteitä. Suojeluskuntamitalin, muovisen kranssin antamista suunniteltiin pitkäaikaisille jäsenille. Ensi kesänä harrastetaan puisen käsikranaatin heittoa eli mölkkystä, ihan vain tulevaisuuden varalta. Lepokodalla laulettiin myös isänmaallisia lauluja kuten ”Kuka mitä häh” ja ”Saaran jaava”. Ilta päättyi kendomaiseen halkotaistelunäytökseen. Ambulanssi vieraili myös paikalla paikkaamassa kisaan osallistujia.

Myllylahden suojeluskuntalaiset on epävirallinen ryhmittymä paikallisia asukkaita, jotka vaalivat suomalaista perinnettä 1930-luvulta.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *