Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Mopoautot kokoontuivat torille

02.07.2015, kotisanomat

Ylä-Kainuun mopoautoilijat kokoontuivat tiistaina torille esittelemään kulkuneuvojaan. Tapahtuman järjestäjä Eikka Heikkinen kertoi, että hän on jo pikkupojasta asti haaveillut mopoautosta, mutta ooppelit ja muut ruostetta keräävät kulkuneuvot veivät hänen sydämensä – toisaalta mopoautoja ei ole kovin pitkään näkynyt Kainuun korpiteillä kaahailemassa.
Torille ahtautui kymmeniä mopoautoja, joista osa oli viritetty sellaiseen kuntoon, että poliisin yllätysratsiassa puolenkymmentä mopoautoa matkasi ilman kilpiä Määräsen autohajottamolle Siikarannan perälle.
Mopoautokulkue kiersi pimpsarallia torilta – linja-autoaseman kautta yläbaarin ja Osulan kievarin sivuitse. Kansaa oli kokoontunut seuraamaan tapahtumaa tuhatmäärin. Promoottori Heikkinen oli tyytyväinen päivän antiin, seuraavaksi hän suunnittelee Kirkonkylälle potkulautojen kokoontumisajoa.
Sitä kun ei tarvihe hiuksia repiä päästä, niin näitä ajatuksia kulukoo päässä. Totesi Heikkinen silmin nähden innoissaan.

Torilla nähtiin myös Kostamuksesta saapunut mopoauto Mosse. Vuokin kohdalla hirvi oli juossut kylkeen pienen lommon.

Torilla nähtiin myös Kostamuksesta saapunut mopoauto Mosse. Vuokin kohdalla hirvi oli juossut kylkeen pienen lommon.


Yksi vastaus

  1. Sakari sanoo:

    Meille pyörätuolilaisille pitäisi kehittää oma sarja tähän kilpailutapahtumaan, jotta henkilökohtaiset avustamamme saisivat meidät kiinnostumaan muustakin, kuin pörräämisestä heidän ympärillään, kuten ”se” kuuluisa puolukka piian pii…pii..piissä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *