Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Maailmanlopun odottajat kokoontuvat Jätkänpuistoon

01.07.2014, kotisanomat

Ympäri maailman tulevat maailmanlopun odottajat kokoontuvat ensi perjantaina Jätkänpuistoon odottamaan viikonlopun ajaksi maailmanloppua.

Maailmanlopun odottajat ovat valinneet Suomen, Kainuun ja lopulta tähtitaivasta seuraamalla päätyneet Suomussalmen Ämmänsaaren ja Jätkänpuistoon odottamaan maailmanloppua.

Tähtitaivas on ollut otollinen Jätkänpuiston suhteen – jatkuvaa vesisadetta ja muutenkin on maailmanlopun meininkiä ilmassa.

Suomi on hyvä maa maailmanlopulle, kurjuutta, Alexander Stubb pääministerinä ja nälkämaa Kainuu.

Maailmanlopun odottajia odotetaan perjantai-iltana Jätkänpuistoon satamäärin. Alustavien tietojen mukaan he istua pällistelevät Kiantajärven suuntaan ja odottavat lopullista ”naukaisua”.

Paikalla on myös jäätelökioski, josta saa Lopunajan tötteröä, ja paikallinen grillikin on luvannut tuoda jonkinlaista purtavaa, josko nälkä maailmanloppua odotellessa tulee. Jätkänpuistoon vapaa pääsy.

Viime vuonna maailmanloppu lykkääntyi jostakin syystä, mutta nyt tähtitaivaan merkit ovat jälleen otolliset.


Yksi vastaus

  1. Sakari sanoo:

    Liekö se maailmanloppu lykkääntynyt siitä syystä viime vuonna, että Lopunajan tötteröt ja/tai grillituotteet loppuivat kesken. Jos taskumateista loppui tälläkin kertaa tuotteet kosken, niin sehän tarkoittanee uutta yritystä taas ensi vuonna.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *