Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Liukkaalla kaatunut vanhus tulee kalliiksi kunnalle

12.01.2014, kotisanomat

Kunnaninsinöörit ovat laskeneet, että yksi liukkaalla kaatunut vanhus tulee kunnalle kalliimmaksi kuin kymmenen työtöntä vuodessa.

Ensi maanantaista alkaen kunta levityttää kolmetoista kuorma-autonlavaa karkeata hiekkaa ympäri Ämmänsaarta ja Kirkonkylää. Paikallisten asukkaiden toivotaan osallistuvan hiekoitustalkoisiin levittämällä lapioillaan hiekkaa kävelyteille – hiekka ei ole tarkoitettu lasten hiekkalaatikolle, eikä oman pihan hiekoitukseen. Muistutetaan kunnantalolta.

Kirkonkylällä hiekkakuorma kipataan Siwan pihalle, josta sitä voi hakea ja levittää kukin katsomallaan tavalla, kunhan muistaa ohjeet. Ohjeet ovat myös Kirkonkylän ilmoitustaululla ja Siwan myyjät muistuttavat myös hiekan levityksestä asiakkaitaan.

Ämmänsaaressa hiekkakuormia tulee torille, Osulan kievarin pihalle, kunnantalon eteen, terveyskeskuksen parkkipaikalle ja sitten sattumakuormina levitetään hiekkakasoja sinne sun tänne ja vähän grillin nurkallekin.

Kunta haluaa säästää vanhusten kaatumisen estämisellä yli 350.000 euroa vuositasolla vahingonkorvauksia. Hiekkakuormat tulevat maksamaan kunnalle 2000 euroa, joten säästöä tulee – kunta toivoo, että vanhukset eivät pomppisi oikein huonossa kunnossa kylällä, vaan odottaisivat rauhassa kevättä sisätiloissa.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *