Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Lenkillä ollut nainen säikähti käsikranaattia

27.10.2013, kotisanomat

Juoksulenkillä ollut ämmänsaarelainen nainen säikähti kompastuttuaan käsikranaatilta näyttäneeseen esineeseen Ämmänsaaressa.

Olin juoksulenkillä Haverisen maastossa ja kävin kusella pusikossa ja siinä housuja nostaessa kompastuin käsikranaatilta näyttävään esineeseen. Kertoi nainen.

Tarkemmassa tutkiskelussa hän huomasi, että kyseessä oli täysinäinen III-oluttölkki, johon kompastui. Lenkkeilijä tiedotti asiasta tyttären poikaystävälle Etelä-Suomeen, että hän oli löytänyt täyden oluttölkin metsämaastosta. Poikakaveri lähti välittömästi ystäviensä kanssa Suomussalmelle katsomaan löytynyttä oluttölkkiä ja tyhjentämään sen.

Oluttölkki paljastui myöhemmin harvinaiseksi Sandelsin tölkiksi, joita myytiin joskus 1980-luvun alussa. Olut oli vielä juomakelpoista. Tölkki ei ollut kauppaan palautuskelpoinen, mutta mukava koriste kirjahyllyyn.

Oluttölkki siirtyi Suomussalmelta Etelä-Suomeen.

Suomussalmelaiset kommentoivat asiaa julkisessa mediassa, etteivät tykkää siitä, jotta Etelä-Suomesta tullaan tänne tölkkivarkaisiin. Kaljatölkki olisi kuulunut jollekin kuntalaiselle, keneltä lie tipahtanut joskus hiihtoreissulla. Asia olisi pitänyt ensin selvittää ja jos ei omistajaa tölkille löydy, niin sitten löytäjä pitäköön hyvänään.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *