Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Kylän paras firma -kisa ratkennut

16.04.2015, kotisanomat

Suomussalmella eduskunnan ennakkovaalien yhteydessä järjestetty ”Kylän paras firma” -äänestys ratkesi kolmen ensimmäisen yrityksen osalta yllättävän tasaisesti. Firmoja oli kisaan ilmoittautunut 52, myös kaksi puolankalaista firmaa oli ilmoittautunut, vaikka kisa ei kuulunut heille mitenkään.
Ensimmäiseksi ja parhaaksi yritykseksi valittiin 3400 äänellä Kainuun Kalatuote, toiseksi kiri Penan grilli 3215 äänellä ja kolmanneksi äänestettiin Ämmän Leipä 3211 ääntä. Kaksi puolankalaista yritystä sai muutaman harhaäänen, jotka hylättiin. Puolankalaisten lukutaidossa on edelleen petraamisen varaa.
Eduskuntavaalien ennakkoääniä annettiin Suomussalmella vähemmän kuin ”Kylän paras firma” -äänestyksessä – ihmiset halusivat tulla pääasiassa äänestämään oman kylän firmoja, eikä eduskuntavaaliehdokkaita, joiden mietelauseet herättivät useissa äänestäjissä hilpeyttä. Eduskuntavaaliehdokkaiden tauluja onkin myyty jo haulikkoammuntaradalle maalitauluiksi.

Penan grillillä oltiin ällikällä lyötyjä 2. sijasta Kylän paras firma -kisassa.

Penan grillillä oltiin ällikällä lyötyjä 2. sijasta Kylän paras firma -kisassa.

 


3 vastausta

  1. Sakari sanoo:

    Kaleva sai taas perinteisen osuutensa, kai Koti-Sanimien toimitus kävi juomassa siellä tavanomaisen vechy-vetensä.

  2. Jukka sanoo:

    Voisiko koko äänestystuloslistan julkaista? Miten kalu-Antin liike pärjäsi? Entä Lusman parturi? Päättäjät herätkää!

  3. sk sanoo:

    Tälläkös on sitä Oolulais ossaamista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *