Aito kainuulainen tietää missä on Juntusranta. Siellähän se on kaiken perällä ja viimeisenä, siellä missä mustikat kukkii, mutta siihen se jääkin. Paikka, jossa aika pysähtyy ja ihmiset seisoo. Juntusranta näivettyy kuin vanha suopelto.
Juntusrantalaisilla on jotakin arvokasta, mitä meillä muilla ei ole – hiljaisuus.
Juntusranta muistetaan talvisodasta, venäläisistä ja Kaijan baarista. Kylällä on enemmän liikennemerkkejä kuin asukkaita, kummatkin ovat kuin raudasta tehtyjä – periksiantamattomia, paikallaan jöpöttäviä, samoissa kuosissa viihtyviä.
Juntusrantalainen sanonta ”onpa tyhjä olo” kuvastaa hyvin tätä hiljaisuuden kehtoa, joka miellyttää yhä useampaa kaupunkilaissielua omalla mystisen pelottavalla tavalla – ei tarvitse olla uskovainen istuakseen kannon nokkaan Juntusessa. Juntusranta on kuin sydäninfarkti, ilman hoitoa ja lääkitystä sekin kuolee.
Juntusranta – kuin sydäninfarkti; ilman hoitoa ja lääkitystä loppu lähenee.
Merkinnät RSS-syötteenä