Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Kunnanvirasto muuttaa lumilinnaan talven tullen

07.11.2013, kotisanomat

Kunnan päättäjät iskivät nuijan pöytään varhain torstai-iltana ja päättivät matkia Kemin kaupungin lumilinna –linjaa. Ämmänsaaren kunnanvirasto muuttaa viimeistään joulukuun puolivälissä joulukauden avajaisten tuntumassa virallisesti lumilinnaan talvikaudeksi. Työttömien yhdistys ja Melkein Osa-aikaiset Työttömät rakentavat kunnan kustantamalla harkinnanvaraisella purkurahoilla kunnanviraston parkkipaikalle vesitornin läheisyyteen lumilinnamaiset tilat. Toimistohuoneita rakennetaan 12 ja jonkinlainen käymälä sekä ravintola. Kunnanvaltuuston istuntosali luonnollisesti tulee lumilinnan 2. kerrokseen. Arvalla on tarkoitus jakaa eri virastojen kesken huoneistot.

Ahdastahan siellä tulee olemaan ja kylmä, mutta Puuilo on luvannut meille jonkinlaiset pilkkihaalarit lainaan. Kunnanviraston vahtimestari kertoo.

Parkkipaikat vähenevät puoleen, joten kunnanvirastolla kävijöiden toivotaan käyttävän talvella potkuria tai suksia asiointireissulla. Potkuriparkki sijaitsee entisen sosiaalitoimiston alapuolella. Talvikunnostettu hiihtolatu tulee vesitornin takaa. Lukollinen suksiteline on vesitornin takana. Julkinen liikenne on lopettanut vuosia sitten kunnanviraston lähimailla pysähtymisen, joten peräkylältä tulijoiden toivotaan käyttävän oikaisupolkua linja-autoasemalta kunnanvirastolle, ellei ole kova tuisku, jolloin on käveltävä autotietä pitkin.


Yksi vastaus

  1. Sakari sanoo:

    Yrityksessä, joka noin avokätisesti tukee kuntaa, on meillä Koti-Sanomien lukijoilla tulevaisuudessakin mukava asioida. Onhan meillä mukava asioida Alkossakin, vaikkei Alko suoranaisesti kuntaa tukisikaan. No lämmittäähän kuuma rommi kotioloissakin aika mukavasti, vaikkei sattuisi lumilinnaa omistamaankaan. Mainittu lumilinna on kyllä hieno idea työllistävän vaikutuksensa vuoksi kunnassa Suomussalmi – ”Tahdosta tekoihin!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *