Lainaa.com

Yleinen

Kunnanvarasto täyttyi vitsikirjoista – vitsit vähissä

31.01.2015, kotisanomat

Kunta sai tarpeekseen paikallisesta vitsinikkarista, joka tahkoi vitsikirjoja siihen tahtiin kunnan kopiopapereille, että kunnanvarasto täyttyi ääriään myöten vitsikirjoista.
Niitä on tuhansia kirjoja, tästä on oikeasti vitsit nyt kaukana. Kunnanvarastolla ihmetellään ääneen.
Kunnanvirastolta oli jossakin vaiheessa annettu lupa käyttää kunnan kopiopapereita ja kopiokonetta vitsikirjan tekemiseen, mutta kukaan ei aavistanut, että kyseessä oli sellainen vitsinvääntäjä, että nyt ollaan helisemässä tilan puutteen ja suuren kirjamäärän vuoksi. Vitsikirjoja ei voi antaa kuntalahjanakaan vieraille, koska useissa vitseissä arvostellaan kuntaa ja sen asukkaita, jos ei negatiiviseen sävyyn, niin ainakin siihen suuntaan. Kunnanvarastolla olisi muutakin tekemistä kuin säilöä myymättömiä vitsikirjoja. Äkkilaskemalla jokainen kuntalainen saisi kahdeksantoista erilaista vitsikirjaa luettavakseen, jos viitsisi vaivautua kunnanvarastolta hakemaan.
Tiedän mitä teen juhannuksena, kunnanvarastonhoitaja myhäilee sähkösavuke suupielessaan katsellessaan vitsikirjapinoja. Kunta ei aio jatkossa säilöä minkäänlaista vitsin tynkää tiloihinsa.


Yksi vastaus

  1. Jukka sanoo:

    Aika paradoksaalista, otsikko meinaan ja asiasisältö. Tosin me ollaan ja eletään toisin kuin Puolangalla – ollaan varovaisia ettei tule itku pitkästä ilosta.
    Mutta vosiko kuitenkin harkita uutta ajanmukaista stailia kunnan ilmeeksi ja matkailuilveeksi esim. kuten Ekokunnasta Hekokunnaksi…? Päättäjät herätkää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *