Lainaa.com

Yleinen

Kunnanjohtajan haukunta-aikaa jatketaan Hyrynsalmella

10.01.2014, kotisanomat

Hyryläiset haluavat sanoa suorat sanan kunnanjohtajalle.

Nyt ollaan tultu pisteeseen, josta on vaikea enää selvitä liittymättä Suomussalmen kuntaan. Kunnanjohtajan tehtävät alkavat olla sellainen perämiehen jobi, että vene on täyttymässä ja pian upotaan, ellei hypätä pelastusveneeseen. Visioi eräs varavaltuutettu kunnantalon edessä heilutellen Suomussalmen pahvista vaakunan kuvaa.

Kunnanjohtaja halutaan haukkua ennen kuin vene uppoaa eli kunta lakkaa olemasta. Miksi ja miten tähän on tultu – itsenäisyys menetetään kuntaliitoksen myötä – saksalaiset menetettiin 1944. Voi meitä poloisia, voi meitä hyryläisiä.

Kunnantalon eteen kokoontuu ensi tiistaina joukko hyrynsalmelaisia yrittäjiä haukkumaan kunnanjohtajaa, haukunta-aikaa jatketaan iltamyöhään asti, jolloin on työttömien vuoro sanoa sanansa kunnan tilasta. Hyrynsalmi on vajoamassa kaaostilaan.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *