Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Koti-Sanomat Pulipäivät 17.8.2016

22.08.2016, kotisanomat

Suomussalmella kolisteltiin perinteiset Koti-Sanomat ”Pulipäivät” 17.8.2016. Pulipäiville osallistui sekalainen sakki entisiä ja nykyisiä alkoholin suurkäyttäjiä.

Päivän menestys ja jonnin joutavat raittiuslupaukset kiristivät jälleen usean osallistujan hermoja. Raittiuden tukalat aatteet vainosivat kuin kossupullon pohja. Osa Pulipäiville osallistujista lauloikin hartaita virsiä haikeudella, joka sai useat kyynelehtimään ja pohtimaan viinan kiroja ja sen tuomia iloja.

Pulipäivillä ei ratkota yhteiskunnan ongelmia, vaan niitä järjestetään. Aurinkoinen päivä sekoitti sen verran osallistujien jalankantokykyä, että useat sortuivat makaamaan heinikkoon, kuin vanhassa kotimaisessa elokuvassa.

Tilaisuuden avasi kemiläinen kemisti, joka kertoi vaativaan ja varoittavaan sävyyn alkoholin aiheuttamista vaaroista. Poliisia, ambulanssia ja palokuntaa ei tarvittu juhlatilaisuuden aikana. Tyhjät tölkit ja pullot lahjoitettiin Kirkonkylän Raittiusseuran Kostamus-retken toteuttamista varten.

Pulipäiville osallistui henkilöitä jopa Kemistä saakka. Poliisi kiittää osallistujia ja toivoisi, että nykynuoriso ottaisi heistä mallia.

Pulipäiville osallistui henkilöitä jopa Kemistä saakka. Poliisi kiittää osallistujia ja toivoisi, että nykynuoriso ottaisi heistä mallia.


Yksi vastaus

  1. Sakari sanoo:

    Pian pontikan keittäjät pitänevät omat pulipäivänsä, poliisin näkyvyyttä lisätäkseen; tosin hanurimusiikin tahdissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *