Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Kiinalainen marjadelegaatio Suomussalmella

12.08.2015, kotisanomat

Kiinasta saapui alkuviikosta suuri delegaatio Kajaanin lentokentän kautta Suomussalmelle opettelemaan marjanpoimintaa maasto-olosuhteissa sekä opettelemaan rohmun käyttöä yhdellä kädellä eli sosiaalista markkinataloutta.
Kunta kutsui kiinalaiset pyynnöstä tutustumaan suomalaiseen marjanpoimintaan, sen kulttuuriin, työnäytöksiin sekä –harjoituksiin. Kiinalaisia saapui Suomussalmelle vajaa 400 henkeä kunnan piikkiin elätettäväksi ja syötettäväksi kahdeksi viikoksi. Kaikki mahdolliset yöpymispaikat on varattu kunnasta, osa kiinalaisia yöpyy jopa telttamajoituksena kunnantalon kattoterassilla.
Suomussalmi tunnetaan vinoutuneesti mutta elävöityneesti suopeana monikulttuurisena kuntana. Kunnassamme on suvaittu aina ulkomaalaisia, varsinkin naisia.
Kiinalaiset viedään loppuviikosta mustikan poimintaan, paikalliset yritykset ovat lahjoittaneet rohmuja, kuntalaisilta saatu vanhoja kiljusankoja ja saaveja sekä paikallinen kalatuote lahjoitti neljä savustettua kirjolohta.
Kiinalaisten vierailu marjametsässä tulee maksamaan 200.000 euroa veronmaksajille.
Poimitut mustikat ystävälliset vieraat jättävät Suomussalmen kunnanhallituksen jäsenille ja kunnanjohtajalle talven pimeälle nautittavaksi. Kunnan johtoporras pyytää kuntalaisilta ymmärrystä ja hienotunteisuutta vieraita kohtaan, minkäänlaista negatiivista tunteen ilmaisua ei tulla sallimaan, rikkomuksesta rangaistaan mahdollisimman ankarasti, jopa mustikkapaikan eväämisellä tahi kirkonkirjojen siirtämistä Puolangalle. Kunnantalon eteisestä voi noutaa pieniä kiinalaisia lippuja heiluteltavaksi vieraiden nenän edessä – Suomussalmella pidetään ensi vuoden vappumarssi jo ensi viikolla kiinalaisten kanssa, toivomuksena on että kuntalaisista löytyisi muutama marssija joukkoon.


2 vastausta

  1. Jukka sanoo:

    Miksi noin vähän kiinalaisia tänne kiikutettu? Päättäjät herätkää — Kiina on sentään väkiluvultaan maailman suurin valtio. Neljän sadan sijasta neljä tuhatta olisi paremmin suhteutettu vallitsevaan geopoliittiseen tilanteeseen. Ja ovatko naisia kuten paikallinen poikamiespolulaatio hiljaisesti toivoo ja rukoilee koffeissaan.

  2. Sakari sanoo:

    Minä ei voi lähteä antamaan työnäytöstä marssimiselta, kun on kävelyn opetteleminenkin vielä kesken.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *