Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Kesän ensimmäinen sääski hengiltä

20.05.2017, kotisanomat

Maa- ja metsätalousministeriön luvalla kaatui kesän ensimmäinen häirikkösääski Suomussalmella 19.5.2017. Sääsken tappoi kevyellä luunappi-iskulla TB:llä kahvilla käynyt paikallinen eläkeläinen, jonka käden päälle sääski huoltoaseman pihaterassilla istui verta imemään.

Sääski kuoli kertaiskulla ilman kärsimyksiä. Eläkeläinen sai pistovamman käteensä, jota ambulanssihenkilökunta kävi hoitamassa ja teippaamassa. 

Sääsken tappamisesta on ilmoitettu Maa- ja metsätalousministeriöön.

Suomussalmelle on toukokuun ajalle annettu 12 sääsken kaatolupaa, joista on ilmoitettava välittömästi Maa- ja metsätalousministeriöön.

Sääski täytettänee ja asetetaan TB:n terassille tai kotiseutumuseolle näytille syksyn mittaan.

Ministeriö muistuttaa, että tahattomasta sääsken tappamisesta sääskivaara-alueella saa päiväsakkoja ja törkeässä tapauksessa jopa kaksi kuukautta ehdotonta vankeutta. Eläkeläinen sai TB:llä santsikupin kahvia ilmaiseksi sekä possumunkin puoleen hintaan.

TB:n terassilla tapettu sääski ehti aiheuttaa pientä paniikkia kansalaisissa.


2 vastausta

  1. Heimo sanoo:

    Päättäjät herätkää. Näistä pitäisi saada tapporahaa suojelun sijaan. Nyt on menty liian pitkälle. Ei Esplanadin tai Munkkivuoren kahviloissa voida valmistella tällaisia päätöksiä. Tästä kärsii eniten vähäverinen kainuulainen. Onko esim. Puolangalla tarkkaa seurantaa tapoista ts. salakaadoista? Epäilen samaa Hossassa, moraalinen kysmys.

  2. Sakari sanoo:

    Porttikiellollahan tuosta olisi pitänyt selvitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *