Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Kalanruodoista uusi kalakukko – Ruoto-kukko

02.11.2013, kotisanomat

Kainuun Ylä-Kalatuote kehitti ylimääräisistä kalanruodoista uuden kalakukon; Ruotokukko.

Markkinat ovat valtavat, mikäli jakeluketju onnistuu suunnitellusti.

Ruotokukko maistuu yleensä kalalle. Mateen ruodoista saa mukavan pohjamudan maun kurkkuun. Lohiruotokukko on tällä hetkellä suosituin myyntiartikkeli. Lohiruotokukossa keskellä kukkoa toljottaa lohen silmä mukavasti, aivan kuin joku katselisi ovisilmästä.

Ruotokukkoa saa tällä hetkellä vain puolankalaisista kaupoista.

Haluamme ensin testata puolankalaisilla, koska EU-lain mukaan eläimiä ei saa käyttää tällaisissa tapauksissa koehenkilöinä, mutta puolankalaisia kylläkin. Kalatuotteesta viestitetään.

Ruotokukko on sanansa mittainen kukko, ruotoja kurkusta on poistettu Puolangan terveysasemalla jo useista henkilöistä, on ollut kaikenlaisia kakistelijoita ja ähkijöitä, joten Ruotokukko tulee varmaankin yleisempään jakeluun piakkoin.

Kainuun Ylä-Kalatuote saa markkinointitukea EU:lta kolme miljoonaa euroa ja uuden pakettiauton. Ruotokukon suosiota verrataan jo savolaiseen kalakukkoon, paitsi, että Ruotokukossa on muutakin sisällä kuin ilmaa.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *