Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Hossan kansallispuiston avajaiset – paikalliset ihmiset unohtuivat

17.06.2017, kotisanomat

Kunnanjohtaja Asta Tolosen jyristessä Suomussalmen Hossan kansallispuiston avajaisissa tärkeistä suomussalmelaisista henkilöistä ja tapahtumista mm. ensimmäisestä presidentistä Kaarlo Juho Ståhbergista, itsenäisyysjulistuksesta 1917, korpikirjailija Ilmari Kiannon Nälkämaan laulun sikermiä, unohti kunnanjohtaja ilmeisen lapsuksen johdosta kertoa myös Koti-Sanomien vaikutuksesta Hossaan ja Suomussalmeen kuntaan, joka suotakoon hänelle anteeksi.

Presidentti Sauli Niinistön puhe kansallispuiston avajaisissa sujui sikäli hyvin, mutta paikalliset kuulijat eivät ymmärtäneet, mitä hän möngertää ulkomaan kielellä – venäjän kieleen kun näillä seuduilla on totuttu paremmin.

Kansallispuiston avajaiset suoriutuivat mukavasti etelän ihmisten toimesta. Paikalliset lippalakkijätkät ja asukkaat eivät mahtuneet TV-kuviin, saatikka heitä olisi haastateltu tai kuvattu. Entinen ministeri Merja Kyllönen ehätti kertomaan anoppilan ja kotipaikkasijaintinsa ohimennen.

Hossan kansallispuisto on avattu, jatkossa nähdään ketä varten. Pysyköön puisto puhtaana ja retkeilijät raittiina.

Lehmätkin viihtyvät Hossan kansallispuistossa.


3 vastausta

  1. Pyy pien sanoo:

    Paikkakuntalaiset unohtui, kun heistä oli paikalla ainoastaan puolet. Vapaasti suomennettuna Asta kajaanilaistunut tarkoitti, että nyt on killinpäivät Hesan, Treen ja J-kylän vihreille tulla piipertämään kankahille Hossan.

  2. Heimo sanoo:

    Päättäjät hertätkää. Miksei yhtään otettu esille Ekokunta-teemaa? Perseidettiparikin (tai presidentti ja puolisko) ovat niin maanläheisiä että teltta- tai jopa laavuyön vietto hallayössä oli voinut tulla kyseeseen. Aamuseksi pettuleipää. Ja tai.
    Toinen asia päättäjille että pitäkää huoli että hossalaiset eivät pyri enempää eroon ekokunnastatamme. Ja kuusamolaisille tehkää tiettäväksi että pitäkää Pölkkynne, meillä Ölkkymme.

  3. Sakari sanoo:

    Tyydyin avaamaan pullon, kun kuvayhteys piiputti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *