Lainaa.com

Yleinen

Haukiperän lossi palasi paikalleen

07.11.2013, kotisanomat

Koti-Sanomat oli todistamassa Haukiperän lossin paluuta takaisin entiselle paikalleen. Lossin paluuta ovat vaatineet useat paluumuuttajat, jotka eivät tunne turvalliseksi ajaa Haukiperän sillan yli. Silta tuntuu jotenkin vääränlaiselta ja kirotulta usean suomussalmelaisen mielestä. Sillan ylitys pelottaa.

Kalevan baarissa kiertänyt adressi keräsi sen verran nimiä, että Tiehallinnossa päädyttiin tyydyttämään suomussalmelaisten vaatimus lossin paluusta. Asiaan lienee vaikuttanut myös liikenneministeri Kyllönen jollakin tavalla.

Kyllönen jyrisi lossin vihkipuheessa Haukiperässä. Adressiin oli kerätty samojen henkilöiden nimiä useita kertoja.

– Kuntalaiset. Teidän olisi otettava itse vastuuta enemmän asioista, eikä samoilta henkilöiltä kerättävä nimiä. Onhan se saatana, kun yhdestä baarista pitää kaikki nimet kerätä adressiin. Ettäkö te tajua jo minkälaisina idiootteina ne etelässä pitää meitä kainuulaisia. Hä? Arvatkaapa mikä selittäminen minulla oli Tiehallinnon päällikölle, kun se kysyi, että miksi Manun nimi on täällä 50 kertaa. Jos jatkossa keräätte nimiä adressiin niin tehkää se tyylikkäästi. No, lossi on nyt teillä suomussalmelaiset, nauttikaa kyydistä.

Ministeri Kyllösen tuiman puheen jälkeen Kalevan baarissa tarjoiltiin limonadia ja keskiolutta täysi-ikäisille. Musiikki soi kasettimankasta ja kirkonkyläläiset olivat innoissaan uudesta entisestä lossista.

Haukiperän lossi palasi takaisin kotivesille.


Yksi vastaus

  1. Sakari sanoo:

    Olisivat mielummin laittaneet sukellusveneyhteyden Mannilanrannasta Jalonniemeen, ettei etteivät Kalevassa mahdollisesti ”rohkaisuryyppyjä” ottaneet ihmiset menisi Haukiperään ihmettelemään mainittua pelottavaa siltaa, ainakaan omalla autolla, kun siinähän saattaisi tulla ”byrokratialla”, edelleenkin sanomista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *