Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Alko pettynyt suomussalmelaisten juhannusten viettoon

28.06.2016, kotisanomat

Alko on erittäin pettynyt suomussalmelaisten alkoholin käyttöön juhannuksena. Muualla Suomessa alkot takoivat ennätyslukuja viinan myynnissä, pitkät kuin leipäjonot heti torstaiaamusta, mutta Suomussalmen alkossa pelattiin pasianssia tietokoneella. Muutama kesäturisti kävi ihmettelemässä hiljaista alkoholiliikettä, jonka hyllyt notkuivat juhannukseksi varattua viinaa, viiniä, lonkeroa ja olutta.

–  En tiedä mikä suomussalmelaisia riivaa, viina ei kelpaa. Kotona mököttävät tai paistavat makkaraa rantanuotiolla. Ihmetteli alkon kassa viilaillen sormenpäitään ajan kulukseen. Peruskainuulaisten alkoholin käyttö harmittaa useita alkon tutkijoita.Suomussalmella ei osata enää ryypätä, ihmiset naureskelevat, kävelevät käsi kädessä ja ovat oikeasti iloisia. Miksi viinan voimalla ei voi enää iloita? Muuttuuko maailma liian nopeasti, ensimmäinen kännykkäkin ilmestyi Suomussalmelle jo vuonna 2012 näytille Expertin ikkunaan.

Ämmänsaaren kirkossa paasattiin perinteisessä  juhannussaarnassa viinan etikoitumisesta ja suolakurkuista kuvainnollisesti.

Ensi keskiviikkona poliisin huutokaupassa myydään kolme uudehkoa alcometeria puhalluspilleineen, koska niille ei ole löytynyt tarpeeksi käyttöä. Ihmiset ajelevat selvinpäin moottoriajoneuvoilla ja pillejä menee hukkaan kassikaupalla, kun mittarit eivät värähdä. Juhannuksena Suomussalmella ei jäänyt yhtään ratti-, tanko- tai ruorijuoppoa kiinni poliisin mittavissa ratsioissa, ainoastaan yksi puolankalainen hortoili viitostiellä, joka kuljetettiin kunnanrajalle, josta sai jatkaa matkaansa kotiinsa. Vaikuttaako Englannin lähtö EU:sta näin paljon suomussalmelaisen mielentilaan, ettei alkoholikaan enää maistu? 


2 vastausta

  1. Sakari sanoo:

    Kirkonhan kannattaa ostaa nuo alkometrit voidakseen tarkkailla, kelpaako seurakuntalaisille ”Herran antimet”; tai haisseeko Alkosta kadonnut sielu edes pontikalle.

  2. Yritys hyvä 10 sanoo:

    Tottahan tuo Salmelaisten raitistuminen on. Pitäjän pohjois-osissa Hossassa kylläkin mölinää ja ölinää riitti. Sinne olivat kuusamolaiset teinit ja eläkeläiset tulleet laskemaan (alleen) ja ynnäilemään poroja. Vertailu piti kuulemma saada porojen fyysiseen kokoon – kun verrataan ison Kuusamon kaupungin ja lähes tyhjän maaseututupitäjä Suomussalmen poroja. No arvatenkinhan tuo piirileikiksi meni. Siinä ketkuivat nuoret ja vanhat laskijat ja ynnääjät ringissä. Monikaan vertailijoista ei huomannut, että joukon jatkona tosiaan oli myös kymmeniä poroja. No eihän ne porot varsinaisesti tanssiin lähteneet vaan seisoa muljottivat paikallaan silmät suurina mutta tyhjinä.
    Aamuyöllä kuitenkin selvisi matkan todellinen tarkoitus. Vanhojen kaappijuoppojen ja nuorten juoppoutta aloittelevien oli pitänyt lähteä pois kotikonnuiltaan, kun Suomussalmen ”sivistys” viinan suhteen on nostamassa sisukkaasti päätään myös siellä. Eivät saa kotonaan rauhassa tarpeeksi temmeltää viinaksiensa kanssa onnettomat. No, tosiasiahan kuitenkin on, että Suomussalmen porot ovat säkältään noin tuuman korkeampia ja yleensäkin parempikuntoisia kuin kuusamolaiset verrokit. Siellä on kitsaampi ravinto. Kun tuon pienikokoisuuden kerrottiin erään Kuopiolaisen suulla ylettyvän myös ihmisiin ja tiettyihin miesten osasuhteisiin erityisesti, syntyi yleinen tuoksina ja melske. Taas kuusamolaisten kesken onneksi. Voi poroparat – huusi eräskin parikymppinen sievä kuusamolaistyttö ennen sammumistaan Hossanjärven rantaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *