Formula 1 VPN-Suomi

Arkisto helmikuu 2014

Yleinen

Prikaatin varusmiehet valan jälkeen Ämmänsaareen autogrillille syömään

06.02.2014, kotisanomat

Viikonloppuna Kainuun prikaatin valatilaisuuden jälkeen jatkojuhla vietetään Ämmänsaaren torilla. Autogrillille on tilattu 5000 annosta lihapiirakka kahdella nakilla kaikilla mausteilla. Torilla ja autogrillillä saattaa syntyä pientä ruuhkaa. Paikallisilta asukkailta pyydetään malttia, jokainen saa kyllä grillituotteensa, maitoa ja mehua on varattu tankkiautollinen taksiaseman nurkalle. Myös kahvia on tarjolla. Autogrillille on palkattu kaksi kielitaitoista ja sukupuolineutraalia maahanmuuttajaa avustamaan …

Yleinen

Haukiperän liikennevalot hävisivät viikonlopun aikana

04.02.2014, kotisanomat

Ilmeisesti joltakin vuokkilaiselta tai muulta ohikulkijalta puuttuu diskovalot, koska Haukiperään kalliilla rahalla hankitut liikuteltavat liikennevalot hävisivät viikonlopun aikana tielle tietämättömille. Paikalla on nähty suomalaisia vuokkilaisittain puhuvia nuorehkoja mieshenkilöitä vanhalla autolla liikkumassa – samoihin aikoihin oli myös ulkomaalaisrekisterissä ollut henkilöauto pysähtyneenä Haukiperän sillalla. Paikalla lenkillä ollut ohikulkija ei osannut sanoa, minkä maalainen rekisterikilpi oli kyseessä, koska …

Yleinen

Suomen taloustilanne vakava: Suomus-salmen myyntiä harkitaan

04.02.2014, kotisanomat

Vakavassa talousjamassa lojunut Suomen valtio pähkäilee nyt Eduskunnan kahvilassa eräiden edustajien toimesta Suomen osittain myymistä pois; myydään sellainen osa kotimaatamme, jota ei tarvita, sellainen Suomi-hylkiö. Kartalta katsottuna edustajat olivat löytäneet sellaisen ”hylkiöpaikan” alta aikayksikön ja kuinka muutenkaan, sormi sojotti eräällä rkp:n edustajalla juuri Suomussalmen kohdalla; ensin oli kaiveltu nenää ja sitten räkäsormella tökätty Suomussalmen kohdalle. …

Yleinen

Poliisille jälleen uusi likvidointiväline

04.02.2014, kotisanomat

Ämmänsaaren poliisiasemalla pompittiin ilosta ja kävipä eräs putkavartijoista vetäisemässä lipunkin tankoon. Ilo oli ylimmillään, kun poliisi sai jälleen uuden likvidointivälineen; tällä kertaa kuin suoraan Tähtien sota –elokuvasta, FN303-paineilmatoiminen projektiililaukaisin. Ohjekirjan mukaan FN303-aseella kun hutkauttaa vajaan sadan metrin päästä kohdetta ohtaluuhun, niin siihen jää, aivot vain lentävät pitkin pienarta. Asetta tullaan käyttämään hyvin herkästi kaikenlaisiin mielenosoituksiin, …

Yleinen

Salainen muistio: kunnan hurjat visiot – täystyöllisyys

01.02.2014, kotisanomat

Viime viikolla  julkisuuteen vilahtanut salainen muistio herätti kuntalaisissa huolestumisen piirteitä – eikä aiheetta. Salaisessa muistiossa ehdotetaan kuntaan täystyöllisyyttä – miten se saavutetaan, onkin koko jutun juju. Täystyöllisyyden saamiseksi kunta pyrkii eroon työttömistä, sosiaalituen hakijoista sekä luonnollisesti tuottamattomista eläkeläisistä. Heidän saamiseksi pois kunnan rahoja lypsämästä, rohkaistaan ”lähtörahalla”, joka sisältää myös muuttoauton. Kunnalla ei ole yksinkertaisesti enää varaa elättää ja …

Yleinen

Hyvää yötä –kokeilu Ämmän terveys-keskuksessa

01.02.2014, kotisanomat

Terveyskeskuksen vuodeosastolla alkaa ensi kuun alusta potilaille tarkoitettu ”Hyvän yötä” –kokeilu. Yösairaanhoitaja toivottaa kanslian mikrofonista ympäri sairaalaan hyvää yötä kaikille potilaille. Kokeilulla on tarkoitus rauhoittaa potilaita toivottamalla kerralla kaikille hyvää yötä, eikä huone- tai potilaskohtaisesti. Hyvän yön toivotus on säädetty 80 dB äänirajalle, se kuuluu mukavasti myös pihamaalla tupakoiville potilaille, jolloin tietävät lampsia saman tien sisälle …