Lainaa.com

Arkisto helmikuu 2014

Yleinen

Yllätyshakija Hyrynsalmen kunnan-johtajaksi?

16.02.2014, kotisanomat

Entinen Kajaanin kauppaoppilaitoksen suurvisiiri ja Siikarannan resiinakerhon puheenjohtaja Jussi Moilanen harkitsee hakevansa Hyrynsalmen kunnanjohtajaksi. Hänen mielestään Hyrynsalmi tarvitsee jämäkän miehen ohjaimiin – miehen, joka tuntee Kainuun, sen ihmiset ja metkut, miehen, joka on jättänyt kotikonnun mullat taakseen ja muuttanut Etelä-Suomeen katsomaan etäämpää kainuulaista elämän tyyliä, kieroilua, vittuilua ja yksipuolista politikointia, joka on johtamassa katastrofiin. Kuntayhdentymät, …

Yleinen

Pihalumesta ongelma omakotitaloasujille

15.02.2014, kotisanomat

Talven vähäinen lumi on kolattu jälleen tien toiselle puolelle, ojien päälle ja yleensä muualle kuin omalle pihalla, kun se ei yksinkertaisesti pienelle pihalle sovi. Naapureiden kanssa on sovittu, mihin lumet kolataan, mutta kunnan rakennusmestarille tämä ei passaa. Lumet on pidettävä omalla pihalla tuli sitä vaikka metri yössä, niin sitä ei kolata tien varteen, eikä naapurin …

Yleinen

Apteekit haluavat myyntiin olutta ja tupakkaa

14.02.2014, kotisanomat

Apteekkareiden köyhtyessä melkein johtajatasolle on herännyt huoli, kuinka saada lisätuloa, koska lääkkeistä ei enää tunnu saavan revittyä suurempaa hintaa. Nyt apteekkarit haluavat myyntiin kolmos- ja nelosoluen sekä tupakat, joista kertyvillä mukavilla katteilla heidän elämänsä kohentuisi huomattavasti – henkilökuntaakaan ei tarvitsisi välttämättä lomauttaa tai irtisanoa. Tupakoinnin vaaroista apteekki luontevasti kertoisi samalla kun laittaa asiakkaalle norttikartongin kouraan, …

Yleinen

Kansanterveydenhoitajat – itärajan trabantit

14.02.2014, kotisanomat

Terveydenhuoltoalan myllertäessä jatkuvasti muutosten kourissa on keksitty uusi nimi sairaanhoitajille – vakuuttava ja luotettava: kainuulainen kansanterveydenhoitaja, itärajan trabantti. Kansanterveydenhoitaja hoitaa pitkäaikaispotilaita, joskaan kainuulaisittain sellaisia ei ole – vain pitkäaikaisvalittajia. Kansanterveydenhoitaja on koulutettu mm. laittamaan paineilmaa rollaattorin renkaaseen – toisaalta, jos potilaalla on rintakipua tai muuta akuuttia hoidon tarvetta, ei kansanterveydenhoitajaan kannata ottaa yhteyttä – silloin …

Yleinen

Kunnan tekninen lautakunta kokoustaa entiseen malliin

14.02.2014, kotisanomat

Tekninen lautakunta päätti, että kokouksia jatketaan Osulan kievarin tupakkasalissa entiseen malliin tänä vuonna. Pyritään tappelemaan ja haukkumaan toisia vähemmän. Yritetään elää ihmisiksi, eikä jauhaa paskaa selän takana, eikä mielistellä puheenjohtajaa, kuten tähän asti ollut tapana. Kaljaa kitataan kunnan piikkiin entiseen malliin ja kokousten päätteeksi lauletaan karaokea. Pöytäkirjalle viitataan kintaalla, ei niitä ole tehty ennenkään, eikä …

Yleinen

Osa kisaturisteista takaisin Ämmänsaareen

14.02.2014, kotisanomat

Sotsissa viikonpäivät talviolympiakisoja seurannut ämmänsaarelainen turistiporukka on palaamassa koti-Suomeen. Pettymys mitalien suhteen oli aistittavissa jo lähtöhetkellä, mutta suomalainen uskoo, vaikka ei olisi mitään uskottavaa. Pelkästään yhden hopeamitalin saanti ei riittänyt ämmänsaarelaisille, he janosivat enemmän, mutta ei näytä tulevan – joten homma karkasi käsistä ja nyt kolme linja-autolastillista kisaturisteja on palaamassa kotimatkalla miliisisaattueessa ilman välipysähdyksiä Suomen …

Yleinen

Kainuussa juotettu –merkki uudistui

14.02.2014, kotisanomat

Ämmänsaaren ja Suomussalmen Vierasvaraiset halusivat uudistaa entisen Kainuussa juotettu –merkin, koska se hämmensi turisteja; vanhassa merkissä ei ollut kuin pelkkä glögilasin kuva ja sekin niin suttuinen, että useat sekoittivat sen pipoon. Kainuussa juotettu –merkki tulee ravintolan oviin ja yleensä paikkoihin, joissa tarjotaan vieraille alkoholia kainuulaiseen tyyliin – eli pullo tyhjäksi. Kirkonkylällä merkkejä on jouduttu poistamaan …

Yleinen

1 + 1 + 2-päivä Ämmänsaaressa

11.02.2014, kotisanomat

Ämmänsaaren poliisiasemalla vietetään alkuviikosta 1 + 1 + 2-päivää eli suomeksi yksi poliisi, yksi vartija ja kaksi putkalaista –päivää. Muu henkilöstö on lomalla tai lomautettuna, ylimääräiset pidätetyt on kuljetettu Kajaaniin. Kyläläisillä on mahdollisuus tutustua poliisiaseman tiloihin viikon aikana kello 12 – 16 välisenä aikana mm. kahvihuoneeseen, sähköshokkihuoneeseen, uudistettuihin putkatiloihin, pimeään vankikoppiin sekä henkilökunnan WC-tiloihin. Tiistaina …

Yleinen

Kalatuotteen pipo herätti huomiota yliopistosairaalassa

07.02.2014, kotisanomat

Kainuun Kalatuotteen pipo herätti suurta huomiota ja mielenkiintoa savolaisissa yliopistosairaalapotilaissa. Erään poliklinikan potilaat halusivat Kainuun Kalatuotteen avolohikukkoa välittömästi ruokapöytään, eikä mitään savolaista kuorikukkoa, jonka sisälmyksistä ei ole mitään takeita – maistuukin kuulemma ”Talvivaaralle”. Pipojuttu sai alkunsa, kun eräs herrasmies käveli ”Kainuun Kalatuote” -pipo päässä yliopistosairaalaan tutkimuksiin. Useat potilaat ja sairaalan henkilökunta tunnistivat pipon välittömästi ja …

Yleinen

Metsähallitus kartoittaa vanhat pontikkatehtaat

07.02.2014, kotisanomat

Metsähallitus haluaa osaltaan myös kivikautisten esineiden kuin lähihistoriallisesti kiinnostavien pontikkatehtaiden paikat kartoittaa Suomussalmella. Tehtaat sijaitsevat yleensä pimeimmässä korvessa pienten purojen läheisyydessä ja onpa niitä tavattu aivan rajan pinnassakin – jolloin herää epäily myös rajamiesten osallistumisesta vuosikymmeniä sitten työkeikoillaan pontikankeitosta – vielä 1970-luvulla oli tapana, että rajamies ottaa hiivaa ja sokeria mukaan vartiokierrokselle syvään korpeen  lähtiessä …

Yleinen

Kyllä kansa tietää –seminaari

07.02.2014, kotisanomat

Hiljaisen kansan pellolla ensi viikolla vietettävä Kyllä kansa tietää –seminaariin puhujaksi kaavailtu Tapani Kansa ei tulekaan paikalle, koska hänelle unohdettiin lähettää kutsukirje. Sen sijaan pellolla puhuu Juristi-Jussi. Ottakaa omat lumilapiot mukaan ja lämmintä vaatetta päälle. Pakkasraja -25°C. Seminaari kestää reilun tunnin, jona aikana Juristi-Jussi vastailee kuntalaisten kiperiin kysymyksiin, tällä kertaa ilmaiseksi (kunta maksaa). Ei puoluepoliittisia, …

Yleinen

Venäläisten viinanmyynti vähentyi Kainuussa huolestuttavasti

06.02.2014, kotisanomat

Viime vuoden tilastojen mukaan Kainuussa hönttäävien venäläisten viinanmyynti on laskenut huolestuttavasti. Litramääräinen myynti vähentyi kainuulaista henkilöä kohti yli kaksi litraa, joten johtuneeko tästä kainuulaisten raitistuminen ja tolokkuuntuminen on vielä kysymysmerkki. Viinanmyynnin laskuun vaikuttaa myös tullihenkilöstön motivaatio tehdä töitä tarkemmin – luvassa on bonusta palkkaan, mikäli löytää ulkomaalaisen viinanmyyjän tulevan Suomeen. Tullissa ja rajavartiostossa ollaan epävirallisesti …

Yleinen

Teatteri Retikasta hävisi käsikirjoitussivu

06.02.2014, kotisanomat

– Näytäntöharjoitukset ovat ohi toistaiseksi, ellei löydy yhtä käsikirjoitussivua, jossa oli kolmet eri vuorosanat ja keskeneräinen jätkänshakki, ohjaaja Schroderus jyrisee teatterin pihalla koiran talutushihna kädessä. Ohjaaja ei muista vuorosanoja, mutta tietää, että niitä oli kolme ja jätkänshakkipeli oli erään näyttelijän kanssa pahasti kesken. Käsikirjoitussivua on etsitty koirien, poliisin sekä teatterihenkilökunnan voimin ympäri Retikkaa ja onpa …

Yleinen

Ylä-Kainuun kielitoimisto suosittelee

06.02.2014, kotisanomat

Ylä-Kainuun kielitoimisto suosittelee jatkossa, että Suomessa käytetään ”Hölökyn kölökyn” –sanontaa nappaillessa alkoholituotteita lasista, mukista, pikarista tai vastaavasta juomiseen käytetystä astiasta. Kielitoimisto ei suosittele jonninjoutavia ja harhaan johtavia ”cin cin tai kippis” –sanontoja. Ylä-Kainuun kielitoimisto on vuosia vaatinut, että Kainuun murteesta tehtäisiin virallinen suomalainen kieli, jota opetettaisiin kouluissa jokaiselle oppilaalle sekä yliopistoissa, siitä tulisi virallinen lääketieteellinen kieli latinan …