Lainaa.com

Yleinen

10-vuotias tuomittiin sakkoihin eläkeläisen haukkumisesta

20.03.2016, kotisanomat

Käräjäoikeus tuomitsi 10-vuotiaan pojan 450 euron sakkoihin sekä maksamaan korvausta 3200 euroa vanhukselle. Nuori pojankloppi oli potkurilla ohittanut vanhuksen, joka iän, sairauden sekä sukupuolen mukaan ei ollut enää kykenevä vauhdikkaaseen potkutteluun, myös vanhuksen potkuri oli huonokuntoinen. Nuori oli ohittaessaan haukkunut vanhusta useiden todistajien kuullen ”nitrokulkijaksi”, josta eläkeläinen pahoitti mielensä ja haastoi lapsen käräjille.

Käräjäoikeus totesi päätöksessään, että lapsen vanhempien holtiton ja liian vapaamielinen kasvatus on saanut nuoren lapsen kielenkäytön sille asteelle, jotta sitä ei voida yleinen lainkuuliaisuus huomioiden jättää huomiotta ja antanut kyseisen rangaistuspäätöksen, joka velvoitetaan huoltajien maksettavaksi, lapsen ollessa alaikäinen. Päätöksestä voi valittaa Kelalle.


Yksi vastaus

  1. Sakari sanoo:

    Kyllä Kansaneläkelaitoksen täytyy puuttua tällaisiin tapauksiin; tai ainakin valituksiin, jos kotikasvatus on perinteisesti sellaista, ettei vanhus pääse omassa rauhassa hankkimaan esimerkiksi ensimmäisiä pääsiäisviinojaan Jeesuksen ylösnousun kunniaksi; samalla, kun hallitus on leikkaamassa yli 75 vuotiaiden etuisuuksia jo muutenkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *