Toiset kerää postimerkkejä ja kolikoita, mutta Suomussalmelta löytyy outojen harrastusten keisari ja entinen aktiivi kouluintoilija – koulukerääjä Veikko Jantunen.
Jantunen jo nuorena koululaisena innostui koulunkäyntiin niin, että päätti vanhemmaksi kasvettua ruveta joko opettajaksi tai keräämään tyhjilleen jääneitä kouluja. Opettajaa hänestä ei tullut, mutta kouluja hän on kerännyt harrastuksenaan.
Miksi kerätä kouluja, kun olisi pienempiäkin harrastuksen kohteita?
– Koulut ovat aina kiehtoneet minua, niissä voi istua nyt vanhempana istumatta jääneitä jälki-istuntoja, saa viitata ja vastata itse, eikä muut häiritse. Koulut ovat mukavia. Kertoo koulukerääjä Jantunen.
Eikö tämä harrastus ole aika kallis, kun on vanhoja koulukiinteistöjä siellä sun täällä?
– Voihan näihin majoittaa vaikka marjanpoimijoita ja kehitellä jonkinlaista koulufestivaalia, kyllä näille aina jotain käyttöä löytyy. Marjarahoilla minä olen nämä hankkinut, syksyllä mehtään ja lumen tullessa takaisin kotiin – siitä ne koulurahat tulee.
Herättääkö tällainen suuriluontonen harrastus kateutta pienempien harrastajien keskuudessa?
– Ainahan niitä on vikisijöitä, menisivät ite mehtään niin tietäsivät, ettei tämä ole kusemalla tullut – kyllä tässä on saanut hiki hatussa töitä tehdä, va kerrostaloja en osta.
Siikarannan ala-aste tullenee myyntiin kevään korvilla.
Merkinnät RSS-syötteenä
Marjarahoilla kouluja. Ennen kouluun piti poimia marjat. Päälärillinen rikottuja puolukoita. Ei siis survottuja.
Miten näitä ”ostettuja” kouluja voisi käyttää koulukiusattujen traumojen puhkaisuun ja puukon vääntämiseen arpeutuneissa haavoissa? Saisiko mukaan harmaantuneita oppi- ja peruskoulun lehtoreita mukaan talkoisiin vääntämään? Olisiko saumaa saada rahnaa yhteiskunnalta tällaiseen eheyttävään toimintaan? Asiat ja traumat tässä tapauksessa pitää käsitellä ammattimaisesti – myös syrjäkylillä. Vaikka jurottamalla.