Suomussalmi valmistautuu banderollein ja joukkomarssilla vastustamaan nuorison ihanoimaa vapaata kiljun valmistusta. Ensi viikon puolivälin tienoolla, mikäli säät sallivat, lähtee kunnantalolta suuri joukko kiljun valmistamisen vastustajia kohti Juntusrannan kylätaloa, jossa on mehutarjoilu ja palanen nisua marssijoille maistijaisiksi.
Kiljun valmistuksen vastustajat haluavat 60 kilometrin korpimarssitaipaleella pitkin kekkoskakkosta osoittaa niin turisteille kuin paikallisille asukkaille, ettei kiljua ei kannata juoda litkittää senkään vuoksi, että monikansalliset yhtiöt omistavat hiivatehtaat; suomalaista hiivaa ei saa enää mistään.
Kiljun juonnista on hävinnyt kotimainen maku. Ennen kilju maistui muurahaisille ja vanhalle nisupötkölle, nyt sitä voi lipittää naama hymyssä – Onko se oikein? Missä on kunnia? Isänmaallisuus?
Kunnantalolle kerääntynee alustavien tietojen mukaan satapäinen marssijoukko, joka ylväästi vastustaa monikansallisia hiivatehtaita, jotka eivät osaa tehdä kunnollista hiivaa – on surku, että nuoriso joutuu juomaan sellaista kiljua, jota ei voi edes oksentaa.
Juntusrannan kirkolla pidetään hartaus menneen ajan hiivalle, lipputankoon nostetaan vanha Rajamäen hiivapaketin suojakuori, jossa liehuu vielä suomalaisuuden perinne.
Jos pontikankeittäjien asiakkaat joutuvat huonon ”hiivan” voimalla heikkoon happeen, niin silloin on kyllä hartaus; ja rukoilu jokapäiväisen leivän puolesta keittäjillä tarpeen, jollei asiakkaat sitten siirry Alkon tuotteisiin kuntoutustarveselvityksen jälkeen teemalla: Se maksaa, joka maistuukin!
Onneksi kehitys on kehittynyt (käynyt) ja ns.tiputtaminen on yleistynyt. Puolikan leka päivässä työntää kiljunhimon tuonnemmas. Osaavimmat saa helposti 75 äjäri voltit pulloon.