KotiSanomat

Suomussalmelaismiehen raju kahden kuukauden ryyppääminen kostautui yllättäen viikon raittiudella. Kelan päivärahat ja epämääräiset sosiaaliset tulot oli kiskaistu kurkusta alas. Mies oli heränyt tokkuraisena putkasta ja todennut nuoremmalle konstaapelille aloittavansa raittiuden, rehellisyyden ja rehtiyden, hän nähnyt yöllä valon.

Poliisin tuumatessa näkemästään valosta, joka oli taskulampun valo, tarkistettiin miehen kunto putkassa. Sen sijaan alkoholista eristäytymistä kannattaa koko kihlakunta voutineen päivineen.

Raittiusviikon mies vietti ulkosalla kylmässä, pakkasen puriessa likaisten ja kohmettuneiden alushousujen resoreita, kauppojen roskiksia iltaisin koluten saadakseen syömistä. Viikko vierähti peläten ihmisiä – mutta raittiina.

Se piinaviikko riitti suomussalmelaismiehelle, kunnes oli jälleen aika tarttua tuohon toisille niin jaloon, salattuun ja jopa hekumalliseen alkoholiin ja sen tuomaan turvallisuuteen.

Mies tunnusti rehellisesti paikalliselle diakonille viikon raittiuden näissä oloissa olevan hänelle liikaa. Pimeä ja kylmä talvi ei ole raittiutta varten. Nyt hän tarkenee, kun saa viinaa, uskaltaa puhua ihmisille, voi liikkua vapaasti päivällä horjuen ja huojuen välittämättä moraalisista rajoitteista, saa aiheuttaa pahennusta, muistamatta tai välittämättä siitä. Raittiina ei uskaltanut kuin piileskellä metsän siimeksessä kylmissään ja nälissään odottaen hämärän tuloa.

Raittius on suomussalmelaisen miehen mielestä kuin pakolainen; ensin niitä pelätään, sitten kun tutustutaan ja kavereiksi heittäydytään, niin Maahanmuuttovirasto heittää ne takaisin kotimaahansa. Sitä se on raittius, outoja selityksiä ilman vastuuta.

Mutkaiset on rattiuden polut Kiantajärven jäällä. Ei asuntoa, vain kävelyä päivät pitkät lämpimäkseen, päämäärätöntä kulkemista ilman velvotteita.