Peranka – Hossa -tie valmistui 1950-luvun lopulla, jolloin perankalaisten ja hossalaisten kanssa solmiutui useita avioliittoja. Suomen tiestö loppui Perankaan, josta pääsi pohjoiseen vain hevosella ja talvella suksien tai porokyydillä.
Perankalaisia on aina pidetty outona sakkina, he ovat erakoituneet ja väistäneet niin virkavaltaa kuin työntekoa – ”on synti syntyä perankalaiseksi” oli aikoinaan koululaisilla tuttu sanonta. Suomi GTi-maantiekartalla ei Perankaa löydy. Yksi liikennemerkki löytyy Hossa – Perankatien varrelta, jossa lukee Peranka. Muuta ei sitten olekaan kuin metsää ja suota. Kun ihminen katoaa, se on Perangassa tai jossakin siellä päin. Perangan luontovarat ovat metsä, kulta ja kalaisat vedet. Jos satut tapaamaan perankalaisia, he ovat ystävällisiä, veryttelypuvussa, uteliaita, lippalakki päässä, eivät kerro itsestään, mutta ronkuvat tupakkia hanakasti – siis oikeita perankalaisia.
1960-luvun alkupuolella löydettiin Perangasta ryhmä vanhoja venäläisiä sotilaita istumasta nuotiolla – jatkosodan jäljiltä. Olivat eksyneet aikoinaan ja liikkuneet Perangan erämaissa vuosikymmeniä – rakentaneet hirsitalon ja asustaneet siellä kalan, lihan ja marjojen turvin. Sellainen on Perangan erämaa. Peranka on Suomussalmen labyrintti – jos sinne eksyy, ei sieltä osaa pois.
Perangan vahvuus on sen sijainti; sitä ei löydy yleisistä maantiekartoista.
Merkinnät RSS-syötteenä