Kunnassamme käytiin ”Irma Grese” -hengessä aikoinaan koulua. Varsinkin naispuoliset opettajat käyttivät valtaansa ja auktoriteettiansa sumeilematta hyväkseen.
Kuntamme pyytää anteeksi 1960 – 1980-luvulla koulun käynneiltä henkilöiltä. Heitä oli kohdeltu kaltoin opettajien taholta. Varsinkin 1970-luvulla karttakeppi ja tukistaminen oli jokapäiväistä, korvista kiskominen ja loukkaavasti haukkuminen arkipäivää. Opettajien tekemät pahoinpitelyt ovat olleet julkinen salaisuus – kasvatuksellisuutta, kuten asia ilmaistiin.
Kunta pyytää anteeksi aikoinaan palkkaamiansa ”keskitysleirivartijoita”.
Virallisella ilmoitustaululla on vielä elossa olevien opettajien nimet, jotta itsensä pahoinpidellyksi, haukutuksi ja nöyryytetyksi tulevat voivat käydä jättämässä virallisen paheksumisensa kyseiselle henkilölle. Kunta toimittaa paheksumislomakkeen asianomaiselle.
Pahoinpitelyt ja nöyryytykset ovat silloisen kasvatustavan mukaan kääntyneet nyt päälaelleen – opettajat saavat nyt mitä aikoinaan tilasivat. Uusi opettajasukupolvi kärsii vanhempiensa kasvatusmetodeista. Onko oppi mennyt perille?
Merkinnät RSS-syötteenä
No onhan se hyvä, että veteraaniopettajaa muistaa joku muukin, kuin entinen kolleega tuliaispullon kanssa. Muistelevat siinä samalla Irwinin kappaletta muorisosta: ”Heillä on sama pitkä matka vielä edessä”; tai jotenkin sinne päin!