Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Rajan yli hiihto – ja vauhdilla takaisin onnistui yli odotusten

06.02.2019, kotisanomat

Viime lauantaina ”Rajan yli hiihto – ja vauhdilla takaisin” keräsi ennätysmäärän osallistujia. Peräti 62 hiihtäjää, jos kaksi venäläistä paluuloikkaria lasketaan mukaan, hiihtivät nimittäin vauhdilla Suomeen, jo toisen kerran elämässään, ensimmäinen kerta oli joulukuussa 1939.

Osa kilpahiihtäjistä oli jäädä nalkkiin venäläisten rajamiesten huomatessa suomalaisten hiihtäessä keskellä miinakenttää vahingoittumattomina ja mäkiä laskien juoksuhautojen yli metsäsuksillaan kiroilujen säestämänä.

– Vauhdilla tultiin takaisin koti-Suomeen, toisella puolella käytiin, kuten kilpailuhenkeen kuului.Totesi eräs hiihtäjistä hengästyneenä, mutta iloisena Venäjän matkastaan.

Kilpailu järjestettiin omalla vastuulla, koska rajan molemmin puolin kilpailulupaa ei herunut. Vastuullinen kisajärjestäjänä, joka ei kanna vastuuta, toimi Laukkuryssät -niminen yhdistys.

Poliisi korjasi talteen kaksi epävirallista venäläistä hiihtäjää – he eivät olleet maksaneet osallistumismaksua, vaikka osallistuivat puolittain kisaan ja saivat juoda ilmaiseksi maitoa nisun kanssa – viranomaisia kiinnosti myös näiden veteraanihiihtäjien motivaatio tulla Suomen puolelle näin aktiivimallin aikaan. Rahaa heillä ei ollut kummallakaan mukana.

Kauimpana Venäjän puolella käynyt hiihtäjä ja ennätysvauhtia takaisin suksinut sai puolikkaan juustoleivän ja mukillisen maitoa nisun kanssa. Muut osallistujat saivat lämmintä kättä ja pullon kolmoistuoteolutta.

Rajan yli hiihto – ja vauhdilla takaisin lähti läheltä Raatetta Määttälammen reunamilta.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *