Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Ylä-Kainuun Salametsästäjät ry. tyytyväinen hirvisaaliiseen

13.03.2016, kotisanomat

Vuoden 2015 kaadettu hirvisaalis täytti Ylä-Kainuun Salametsästäjät ry:n kiintiön, vain muutama vasa jäi ampumatta ohilaukauksen vuoksi. Salametsästäjät kokoontuivat perinteisesti vain kutsujäsenille kerrotussa paikassa, tällä kertaa jossakin Suomussalmella. Virkavallan toimintaan oltiin tyytymättömiä, heistä koettiin normaalia enemmän harmia, kuten riistavalvojista – heitä on aivan liikaa ja ovat virkaintoisia.
Salametsästäjät ry:n vuosikokouksessa muistutettiin tulevasta keväästä, jotta pehmeille metsäautoteille ei kannata lähteä ajamaan, jää vain renkaan jäljet viranomaisille todisteeksi. Sovittiin, että perinteisessä salametsästyksessä pidetään maaliskuusta kesäkuun alkuun taukoa ja keskitytään perhe-elämään.
Salametsästäjät nauttivat vuosikokouksessaan tuoretta karhun- ja hirvenlihaa, olipa jostakin löytynyt villisikaakin vartaaseen grillattavaksi – kaikki luonnollisesti ”firman piikkiin”, naureskeltiin tuopin ääressä.
Ylä-Kainuun Salametsästäjät ry:n toiminnassa on mukana useita ammattialoja, mm. viranomaisia eri aloilta, joten toiminta on saanut jatkua suhteellisen rauhallisesti. Ratsioita on pidetty laihoin eväin, johtuneeko viranomaistyöstä vai mistä, ei ole saatu selville.

Virkavalta koetaan uhkana Ylä-Kainuun Salametsästäjät ry:n mielestä. Jatkuva kyttääminen haittaa monipuolista luonnonmukaista harrastusta.

Virkavalta koetaan uhkana Ylä-Kainuun Salametsästäjät ry:n mielestä. Jatkuva kyttääminen haittaa monipuolista luonnonmukaista harrastusta.


2 vastausta

  1. Sakari sanoo:

    Salametsästäjien kannattaisi harjoittaa tarkkuusammuntaa pontikkapannuihin, vaikkei siitä enää kaatoryyppyä saisikaan. Haaskalta kaatamiseen siinä ei ilmeisesti syyllisty, varsinkin, jos metsästäjän emäntä on suunnettelemassa poikamiehen kaatamista omaan käyttöön, Mestarin naistentanssien jälkeen.

  2. Tuku, tuku sanoo:

    Tiedoksi, että edelleen S-metsästäjät ryltä saa poikkeuslupia tarveammuntaan myös Vapuksi ja Juhannukseksi.
    Ainakin muutama pesue on ilmoittautunut kevään lisälupien käyttäjiksi. Näissähän ei autoja käytetä, vaan jalkapelillä hoidellaan koko homma ns. pikakaatona. Soveltuu kuulemma hyvin esim. ihan pienille poroille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *