Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Joulupukki harkitsee Kirkonkylälle saapumista jouluaattona

20.11.2014, kotisanomat

Korvatunturilta kantautuneiden ikävien uutisten johdosta, ettei joulupukki tulisikaan Kirkonkylälle jouluaattona, varmistunee lähipäivinä.
Kirkonkylä jäänee ilman joulupukkia, ellei tuhmat pojat ala ihmistyä ja rauhoittua. Viinalla läträäminen ja tupakointi posket lommollaan on loputtava, vanhempia on kunnioitettava ja heille avattava esimerkiksi kaupan ovi.
Kirkonkylän nuoriso on vötkistynyt pahanlaisesti, eikä tätä Korvatunturilla katsota hyvällä.
Kalevan baarin edessä maleksiminen ja linja-autopysäkillä kuseksiminen ei ole hyvää mainosta Korvatunturin tontuille, jotka seuraavat Kirkonkylän tapahtumia silmä tarkkana.
Joulupukki lähettää Kirkonkylän nuorisolle selväsanaisen viestin, ettei jouluna tule lahjoja, ellei välittömästi tapahdu muutosta parempaan. Joulupukki on kyrpiintynyt selityksiin huonoista ajoista, nettiyhteyksien pätkimisestä ja tekemisen puutteesta. Nuorison on näytettävä vanhemmille, että heistä on vielä tämän ihmiskunnan pelastajiksi. Jouluaattona nähdään, onko nuoriso ottanut onkeensa joulupukin varoituksen.


Yksi vastaus

  1. Sakari sanoo:

    K yllä tuota linja-autopysäkille kusemista pitäisi todellakin vähentää, sillä jos virtsan mukana valuva suola sulattaa mahdollista jäätä bussikatoksen edestä, niin vaikeahan joulupukilla on laskeutua petteri punakuonoineen siihen, toisin kun viinaa liikaa nauttineilla. Pukin huoli on täten ihan aiheellinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *