Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Ämmänsaaren uusi asemakaava valmis

08.09.2014, kotisanomat

Suomussalmelainen arkkitehtitoimisto S. Keränen esitteli tiistaina kunnantalon Referenssi-salissa päättäjille Ämmänsaaren tulevan asemakaavan.
Kaavassa on selkeä valtaväylä liikenteelle, vähän vihertävää puistoa sekä matalia kerrostaloja. Tivoli sekä jonkinlainen kirkkorakennus kuntakeskuksen taustalla luo uskottavuuden kehitykseen, liiketalouteen ja menestykseen.
Pääkatu muodostaa muinaisen Rooman valtaväylän, jossa voi ajeluttaa ministereitä ja muita kihoja sekä esitellä kunnan saavutuksia. Tivoli tuo mieleen Colosseumin – iloa ja hupia kansalle vähällä rahalla.
Arkkitehtitoimisto S. Keränen tunnetaan laajalti myös Ristijärven ja Puolangankin puolelta häkellyttävine ideoineen ja kaavoineen, jotka saavat ainakin keskustelua aikaan.
Kunnan päättäjät olivat innoissaan uudesta asemakaavasta. Hakemus Valtiovarainministeriöön rahoituksen saamiseksi lähtee jo ensi viikolla. Kunnan harkinnanvaraisesta rahastosta joudutaan juottamaan ja syöttämään vielä useita valtion virkamiehiä ennen kuin asemakaava on todellisuutta. Työllistävä vaikutus asemakaavan toteutuessa tulee olemaan huomattava, ainakin kymmenelle työmiehelle löytyy vajaaksi vuodeksi töitä.

Ämmänsaaren uusi asemakaava herätti innostusta kunnantalon Referenssi-salissa.

Ämmänsaaren uusi asemakaava herätti innostusta kunnantalon Referenssi-salissa.


Yksi vastaus

  1. Sakari sanoo:

    Onhan Jalonuoman yli jo sentään valmistunut kevyen liikenteen silta, jota pitkin kunnan ”nopean toiminnan joukot” saavat kätevästi ja nopeasti polkupyörillään haettua ”Risteentieltä” lisää juotavaa valtion virkamiehille, joten arkkiehtitoimiston toimet tulenevat antamaan keskustelunaiheita kiitettävässä määrin jatkossakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *