Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Nuorisotalolla riittää tekemistä

05.11.2013, kotisanomat

Pahvityöntekijä Heino Heikkinen on saanut lapset touhuamaan nuorisotalolla. Nuoriso halutaan tekemään muutakin kuin istumaan tietokoneiden äärellä juomassa kofeiinipohjaisia piristysjuomia. Pahvityöntekijä Heikkinen mietti aikansa, miten järjestäisi nuorisolle tekemistä. Lautapelit eivät nuoria enää kiinnosta. Elämyskursseja ei voi näin nuorille järjestää.

Nuoriso täytyisi saada viihtymään muutenkin kuin vetämällä norttia nurkan takana. Ei ole mukava katsella kun ekaluokkalaiset vetää norttia ja sitten ksylitolipurkkaa suuhun, ettei henki haise tupakille. Vaatteet lemuaa jo kilometrin päähän – aikuiset ei kotona tunnu välittävän.

Heino Heikkinen keksi nuorisolle tekemistä; hänen täytyi päästä eroon vanhasta ooppelin romusta, joten hän laittoi nuorison korjaamaan autoa. Tämä oli mieluista touhua nuorisolle.

Minusta on mukava hitsata nuita kantavia rakenteita, ovat niin helevetin ruosteessa. Kertoo 1. luokkalainen Janne hitsipuikko kädessä.  Heino on opettanut lapset hitsaamaan, hiomaan, maalaamaan, tekemään moottoriremonttia ja vaihtamaan öljyt eli periaatteessa kaikki autoremonttiin liittyvät työt.

Kyllä nämä penikat on sitten mahtavia. Saan tuosta ooppelista ainakin 3000 euroa, kun sitä ei pari viikkoa sitten huolinut kukaan ilmaiseksikaan.

Tämä on vähän semmoinen TV:stä tuttu tuunauspaja. Pahvityöntekijä Heikkinen kommentoi nuorisotalolla. Heino aikoo hinata pihamaaltaan muitakin autoromuja jatkossa, jos lasten innokkuus on näin mahtavaa. Moni 1. luokkalainen on lopettanut tupakoinnin ja 6. luokkalaisetkaan eivät enää mangu kaljan hakijaksi vanhempia ihmisiä. Nuoriso viihtyy nuorisotalolla.

Nuorisotalon kahvilasta löytyy juotavaa, syötävää ja pelattavaa.


Yksi vastaus

  1. Sakari sanoo:

    Nuorisotalon kahvilasta otetun valokuvan perusteella, voi vanhempikin väki saada ahaa elämyksiä muuhunkin, kuin tietokoneen ääressä tapahtuvaan liiallisen kofeiinipitoisten juotavien kanssa lotraamiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *