Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Lukijoiden oudot keräilykohteet

19.01.2014, kotisanomat

Eräs Koti-Sanomat -lukija, joka on tuttu liikunnallisesta TV-ohjelmasta kerää vapaa-ajan harrastuksenaan pahvilaatikoita. Pahvilaatikoiden on oltava värillisiä, luonnollisesti ruskea on päävärinä, mutta esimerkiksi banaanilaatikot mukavia.

TV-tähti on kerännyt ulkomaan matkoillaan suuren määrän pahvilaatikoita asuntoonsa; vaimo onkin jo asiasta huomautellut, kun pahvilaatikoita on joka paikassa niin kirjahyllynä, työpöytänä kuin sängynjalkana.

Pahvilaatikon keräily karkasi tavallaan käsistä – elämässä oli sillä hetkellä tyhjyyttä, varsinkin vatsassa – mitä nyt olin urheiluohjelmassa ja perustelin erilaisia firmoja ja sellaista, mutta jotakin puuttui. Ja silloin sain ”ahaa”-elämyksen. Pahvilaatikot. Niitä ei kerätä pahemmin.

Aloin keräämään pahvilaatikoita ja nyt niitä on niin paljon, että Renny Harlinkin lainaa niitä aina stuntkohtauksiin, kun sattuu Suomessa elokuvia tekemään. Marsalkka Mannerheim –filmaukseen oli varattu 2000 kappaletta pahvilaatikoita, kun marski olisi kännissä tipahtanut 2. kerroksen parvekkeelta alas, mutta kuten tiedetään, tätä kohtausta ei tule olemaan, kuten ei koko elokuvaa.

Lukija-ystävämme jatkaa pahvilaatikoiden keräystä, erilaisia laatikoita tulee usein facebook-ystäviltä.

Tullissa ollaan hieman ihmetelty ulkomailta saapuvien tyhjien pahvilaatikoiden paljoutta ja merkitystä; asiasta ollaan informoitu ja ymmärtävät tämän tärkeän keräilykohteen.

Onko sinulla outo keräilykohde, ilmoita siitä Koti-Sanomat –toimitukseen, voimme kertoa siitä muillekin valveutuneille keräilijöille.


Yksi vastaus

  1. Sakari sanoo:

    Minulla on keräilykohteena kuntoutuspalveluja koskevat vitsit, mutta en pidä kohdetta niin outona, jotta katsoisin tarpeelliseksi ilmpittaa asiasta Koti-Sanomien toimituksen kautta valveutuneimmile vitsien keräilijöille kerrottavaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *